K3 on Suomen Kulttuurirahaston ja Fiskars Oyj:n käynnistämä hanke, jonka tarkoituksena on kehittää teollisesti valmistettavia tulevaisuuden pientaloja. Talojen erityispiirteenä ovat tämän päivän rakentamisen valtavirrasta poikkeava höyrysuluton rakenne sekä painovoimainen ilmanvaihto. Hankkeen nimi tulee sanoista kaunis, kestävä ja kohtuuhintainen.
Mitä projekti Tapanisen mukaan opetti?
1. Asiantuntijaosaamista oli vaikea löytää.
”Kun saimme piirustukset, jouduimme kauhuksemme huomaamaan, että ekologinen osaaminen oli usein tasoa: Se on puusta, eikö se riitä? Jopa suunnittelijat, jotka mainostivat itseään nimenomaan ekologisen rakentamisen osaajina ja joita oli palkittu tästä, tekivät ehdotuksia, jotka olivat aivan perussääntöjen vastaisia: suuria turhia lämmitettäviä tiloja, energiatehottomia ikkunaratkaisuja, kalliita muotoja. Ehdotuksissa estetiikka voitti ekologian miltei 6–0.”
2. Mitä suurempi markkinaosuus sitä vähemmän halua muuttaa markkinoita.
”Aluksi hankkeessa olivat mukana Suomen suurimmat talotehtaat, mutta opimme pian, että heitä kiinnosti lähinnä nimiarkkitehdin suunnittelema ulkomuoto, ei uudenlainen talo. Rakenteiden, eristeiden, mitoitusten tai ilmastoinnin muutokset eivät olleet mahdollisia trimmatuilla tuotantolinjoilla. Suuret toimijat putosivat pian pois ja jatkoimme pienten kanssa.”
3. Virheitä saa tehdä, jos ne tekee sääntöjen mukaan
”Täällä on korjattu suunnaton määrä taloja purkukuntoon ja samalla asukkaat sairaalakuntoon, vaikka (tai kun) on noudatettu korjausmääräyksiä. Mutta kun näin tapahtuu, asian hoitamiseen on prosessi: vakuutukset, oikeuskäytännöt ja niin edelleen. Kun tehdään jotakin aivan uutta, hankkeeseen sisältyvä riski on kuin ydinjätettä, jota kukaan ei halua taseeseensa. Silti se jää aina jollekin. K3-talohankkeessa tuhlattiin valtavasti aikaa, kun riskiä pelattiin suunnittelijalta suunnittelutyön tilaajalle, talotehtaalle, rakennuttajalle, pystyttäjälle, ostajalle…”
4. Sääntöjä on helpompi valvoa kuin lopputulosta
”Uudet rakennusmääräykset käytännössä tekivät mahdottomaksi kaikki muut ratkaisut paitsi ilmastoidut muovipullot.”
5. Yhden totuuden maassa pyritään tarjoamaan kaikille samaa
”Jos haluaa tehdä toisin, pitää katsoa ulkomaille. Nyt valmistuneen K3-talon alkuperäinen ihmisläheinen arkkitehtisuunnittelu sekä sen ilmastointiratkaisu tulevat Ruotsista, hengittävä ja luonnollinen seinäelementti puolestaan Itävällasta (40-luvun rintamamiestalo sai sekin vaikutteita Japanista, Saksasta ja ennen kaikkea Yhdysvalloista). Jos K3-talo toimii ja sille syntyy kysyntää, tuotantoa toivottavasti siirretään Suomeen”.
Tapanisen blogiin pääset tästä.
Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa
2 vastausta artikkeliin “Suomen ensimmäinen K3-pientalo on pian valmis”
Olen samaa mieltä, että tuo ekologisuuus on katsojan silmissä, näyttää olevan tyypillinen ajattelutapa Suomessa jopa arkkitehtien keskuudessa. Tiedän tämän hyvin sillä olin tekemässä Rakennuslehdessä ekologisen rakentamisen teemalehteä jo lähes 30 vuotta sitten, jolloin ekologisuudelle ei ollut vielä muita kriteerejä kuin se mikä näytti ja tuntui ekologiselta.
Asia tuli taas tällä viikolla esiin, kun katsoin mitkä kohteet palkittiin Julkisivuyhdistyksen asuinkerrostaloremontti-kilpailussa, joka oli suunnattu nuorille arkkitehdille. Voittaneessa ehdotuksessa kehuttiin viherkattoa ekologisuudesta. Minusta se on Suomen talvessa ja Tampereella metsien keskellä epäekologista materiaalin ja rahojen tuhlausta. Etelä-Euroopassa viherkatolle on hyvät perustelut, koska se jäähdyttää rakennusta ja voi tiheillä kaupunkialueilla jopa olla tarpeellinen vihreyden tuoja. Mutta en keksi sille Suomessa mitään ekologista perustetta. Silti sitä tungetaan varsinkin toimisto- ja liikerakennuksiin, koska siitä saa sijoittajien raamatussa, Leedissä lisäpisteitä. Esimerkiksi Espoon Isossa Omenassa luovuttiin aurinkopaneeleista, koska viherkatolla sai jo riittäväst ”viherpiperryspisteitä”.
Missä jatkoartikkelit? Mitä on nyt viimeisen kuuden vuoden aikana opittu tästä sensoreilla täytetystä projektista? Miksei kukaan tarkastele asiaa julkisesti?