YIT urakoi terveydenhuoltoalan yrityksille toimitalon Porvoon Näsiin

YIT Rakennus Oy urakoi yksityisiin terveydenhuoltopalveluihin keskittyvän toimitalon Porvoon Näsiin. Porvoon Lääkäritalon peruskivi muurattiin torstaina 24. marraskuuta. Lääkäritalon laajuus on 2 900 neliömetriä, josta yli puolet tulee Porvoon Lääkärikeskus Oy:n käyttöön. Uuden Lääkäritalon avajaiset on suunniteltu pidettäväksi marraskuun alussa 2012.

Helsinki ei halua pilvenpiirtäjiä kantakaupunkiin

Kaupunkisuunnitteluvirastossa on laadittu selvitys ja sen pohjalta periaatteet korkeasta rakentamisesta Helsingissä. Korkeaksi rakentamiseksi on määritelty ympäröivästä rakennuskannasta selkeästi poikkeava ja kauas näkyvä rakentaminen. Tämä tarkoittaa käytännössä yli 16-kerroksisia rakennuksia. Kaupunkisuunnitteluvirasto ehdottaa, että Helsinki jaetaan korkean rakentamisen suhteen kolmeen vyöhykkeeseen. Vyöhykkeelle A ei kaavoiteta uusia merkittävästi nykyisestä korkeusmittakaavasta poikkeavia rakennuksia. Tähän vyöhykkeeseen kuuluu Helsingin ydinkeskusta ja suuri osa kantakaupunkia.

Olkiluodon ydinvoimatyömaata uhkaa saarto

Olkiluodon kolmannen ydinvoimalan työmaata uhkaa saarto, kertoo Sähköliitto. Koko työmaan saarto alkaa 2. joulukuuta, jos työmaata koskevista erimielisyyksistä ei päästä sopuun. Sähköliitto kertoi viime viikolla, että eräs työmaan aliurakoijista irtisanoi kolmisenkymmentä puolalaista sähköasentajaa. Potkujen syyksi liitto väittää sen, että valtaosa erotetuista oli liittynyt Sähköliittoon.

Tampere investoi 150 miljoonaa euroa ensi vuonna

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina 21. marraskuuta pormestari Timo P. Niemisen talousarvion vuodelle 2012. Tampere investoi ensi vuonna yhteensä noin 150 miljoonalla eurolla. Investoinnit kasvavat kuluvasta vuodesta muutamalla miljoonalla. Ensi vuoden talousarviossa varataan Tilakeskuksen talonrakentamiseen 50,3 miljoonaa euroa ja yhdyskuntarakentamiseen 51,8 miljoonaa euroa.

SRV myi Juvankartanon S-Marketin Pohjola Vakuutukselle

SRV on myynyt Espoon Juvankartanossa sijaitsevan päivittäistavarakauppakiinteistön Pohjola Vakuutus Oy:lle. Kauppa on astunut voimaan keskiviikkona 23. marraskuuta. Maaliskuussa 2012 valmistuvaan kohteeseen tulee S-Market-päivittäistavarakauppa sekä ABC:n kylmäbensa-asema. Kohteen laajuus on noin 1 800 neliömetriä.

Krista Kiuru: Asuntorakentamisen otettava mallia toimitilarakentamisesta käyttäjälähtöisyydessä

Asuntoministeri Krista Kiurun mukaan kiinteistö- ja rakennusalan tulee jatkossa huomioida käyttäjän tarpeet entistä paremmin. Kiurun mielestä toimitilarakentamisessa nämä tarpeet jo huomioidaankin hyvin, mutta asuntorakentamisen puolella asiassa olisi parantamisen varaa. Asuntoministerin mukaan suomalaisten toiveet asumisen suhteen ovat monipuolistuneet ja vaatimustaso noussut. Käyttäjälähtöisyys on tänä päivänä välttämättömyys.

Uponorin Ilari Aho valittiin Suomen Green Building Councilin puheenjohtajaksi

Green Building Council Finland on valinnut vuosikokouksessaan 21. marraskuuta yhdistyksen puheenjohtajaksi kausille 2012-2013 Uponor Oyj:n liiketoimintaryhmän johtaja Ilari Ahon. Yhdistyksen edellinen puheenjohtaja, Nokia Oyj:n Workplace Resources -yksikön johtaja, Juha Olkinuora jatkaa yhdistyksen varapuheenjohtajana.