Hyvinkään Ykköskorttelin liiketilojen rakennustyöt valmistuivat

Hyvinkään keskustaan rakennettavan Ykköskorttelin käyttöönottotarkastus tehtiin 21. joulukuuta ja lähes kaikki liiketilat luovutettiin rakennuttajalle. Samalla otettiin käyttöön Kauppalankadun pysäköintitaso. Hankkeen rakennuttajana toimi Bra Kiinteistöt Oy ja projektinjohtourakasta vastasi Peab Oy.

A. Ahlström osti 20 miljoonalla Hämeenlinnaan nousevan teollisuuskiinteistön

A. Ahlström Osakeyhtiö on ostanut rakenteilla olevan teollisuuskiinteistön Hämeenlinnasta Moreenin teollisuusalueelta. Käytännössä kauppa toteutettiin siten, että A. Ahlström Osakeyhtiö osti Paccor Finland Oy:ltä ja Hämeenlinnan kaupungin omistamalta Kantolan Kiinteistöt Oy:ltä kiinteistöyhtiö Morpac Oy:n, joka perustettiin elokuussa 2011 kyseisen teollisuuskiinteistön rakennuttamista varten. Kokonaiskauppahinta oli noin 20 miljoonaa euroa.

Quattrorakennus sai useita rakennusurakoita

Quattrogroupiin kuuluva Quattrorakennus Oy on saanut useita asuintalojen rakennusurakoita pääkaupunkiseudulla. Quattrorakennus rakentaa Sato Oyj:lle ja Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto Att:lle asuinrakennuskohteet Helsinkiin ja Espoonkruunu Oy:lle Espooseen. Kaikkien kohteiden rakennustyöt ovat käynnistyneet joulukuussa.

YIT myy saksalaisrahastolle toimitilakohteen Espoon Matinkylästä

YIT Rakennus Oy on 21. joulukuuta sopinut myyvänsä Espoon Matinkylässä sijaitsevan kauppakeskus Ison Omenan viereen sijoittuvan Business Park Safiirin. Ostaja on saksalainen rahasto, jonka nimeä YIT ei julkista. YIT:n mukaan rahasto tiedottaa kaupasta omalla tiedotteellaan myöhemmin. Kaupan arvo on noin 50 miljoonaa euroa.

Olkiluodon kolmosyksikkö sähköntuotantoon vasta elokuussa 2014

Olkiluodon kolmas ydinvoimalayksikkö valmistuu säännölliseen sähköntuotantoon vasta elokuussa 2014. Ydinvoimalaa rakennuttava Teollisuuden Voima (TVO) tiedotti uudesta valmistumisajasta keskiviikkona. Olkiluodon kolmosyksikön rakentamisaika on venynyt jo kaksinkertaiseksi alun perin suunniteltuun verrattuna. Alun perin voimala piti ottaa käyttöön vuonna 2009.

Toimistotalo Ratinankaareen Tampereelle tulee kaukojäähdytys

YIT rakentaa Tampereen Ratinaan noin 12 000 neliömetrin toimistotaloa, Kiinteistö Oy Tampereen Ratinankaarta. Se on suunniteltu A-energialuokan toimistotaloksi, joten sen suunnittelussa on kiinnitetty erityishuomiota energiatehokkaisiin rakenteisiin ja kiinteistöteknisiin ratkaisuihin. YIT on sopinut Tampereen Kaukolämpö Oy:n kanssa Ratinankaaren kaukolämmittämisestä ja kaukojäähdyttämisestä. Tampereen Kaukolämmön mukaan Ratinankaari on ensimmäinen kaukojäähdytykseen liitettävä toimistotalo Tampereella.

Raisioon toteutetaan Keskon käyttöön passiivitason liikerakennus

Kesko-konserniin kuuluva Anttila Oy on allekirjoittanut Virtanen Yhtiöt Oy:n kanssa vuokrasopimuksen Raision Kuninkojalle rakennettavasta uudesta 8 500 neliömetrin Kodin Ykkönen -tavaratalosta. Keskon mukaan tavaratalosta tulee Suomen ensimmäinen passiiviliikerakennus. Siten uudessa tavaratalorakennuksessa korostuvat energiankulutuksen minimointi ja uusiutuvan energian hyödyntäminen. Tavaratalo avataan keväällä 2013.