Kuntien rakennuskustannukset nousevat sadoilla miljoonilla energiatehokkuusdirektiivin vuoksi

Kuntaliitto on huolestunut Euroopan unionin valmisteilla olevasta direktiivistä, joka uudistaa energiatehokkuutta koskevia määräyksiä. Kuntaliiton mukaan direktiivi aiheuttaisi kuntien rakennuskustannuksiin satojen miljoonien eurojen lisäyksen vuosittain, vaikka kuntien on jo nyt jätettävä välttämättömiä korjaustöitä tekemättä rahapulan vuoksi.

Ramirent ostaa työmaatilojen vuokraajan Norjasta

Ramirent ostaa norjalaisen kaasu- ja öljyteollisuuden työmaatilojen vuokraajan Rogaland Planbygg AS:n koko osakekannan. Vuonna 1977 perustetun Rogaland Planbyggin pääkonttori on Stavangerissa, mutta yhtiö palvelee asiakkaita kaikkialla Norjassa. Yritysosto lisää Ramirent Norjan liikevaihtoa vuositasolla noin 22 miljoonalla eurolla.

Rakentamisen luottamus vahvistui hieman alkukesästä

Rakentamisen luottamusindikaattori on vahvistunut hieman kuluvan vuoden kesäkuussa ja on tällä hetkellä pitkän aikavälin keskiarvoa korkeammalla. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kuukausittaiseen suhdannetiedusteluun perustuvan rakentamisen luottamusindikaattorin kausitasoitettu saldoluku on kesäkuussa +4, kun saldoluku oli toukokuussa +1 ja pitkän aikavälin keskiarvolukema on -5.

YIT myi toimistotalon Helsingin Käpylästä saksalaiselle Hansainvestille

YIT Rakennus Oy solmi 23. kesäkuuta kauppasopimuksen saksalaisen kiinteistösijoittaja Hansainvestin kanssa Helsingin Käpylässä Läkkisepäntielle nousevasta Triotto-toimistotalosta. Noin 15 500 neliömetrin laajuisen toimistotalon rakentaminen on aloitettu tammikuussa 2011, ja se valmistuu kahdessa osassa vuoden 2012 aikana. Helsingin kaupungilta ostettavan tontin sisältävä arvioitu kokonaiskauppahinta on kohteen valmistuessa noin 56,5 miljoonaa euroa.

Cramo osti myös ruotsalaisen konevuokraamon

Kone- ja laitevuokrausyhtiö Cramo Oyj on julkistanut juhannuksen alla myös toisen yritysoston. Yhtiön kokonaan omistama Ruotsin tytäryhtiö Cramo Sverige AB on ostanut konevuokrauksen parissa Länsi-Ruotsissa toimivien Tidermans Hyrmaskiner AB:n ja Tidermans Hyrmec AB:n koko osakekannan. Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2010 oli noin 14,2 miljoonaa euroa (noin 130 miljoonaa Ruotsin kruunua), ja työntekijöitä yhtiöissä on 63. Aiemmin torstaina Cramo kertoi ostaneensa konevuokraamon Norjassa.

Saloon rakennetaan teollisuusjätteen käsittelykeskus

Ekokem-Palvelu Oy on kesäkuun alussa käynnistänyt teollisuusjätteen käsittelykeskuksen rakentamisen Salon Korvenmäen jäteasemalle. Urakka on tarkoitus saada valmiiksi syksyyn mennessä. Kuntaomisteisen jätehuoltoyhtiö Rouskis Oy:n alueelle toteutettavan käsittelykeskuksen ensimmäisen vaiheen laajuudeksi tulee noin 1,5 hehtaaria. Alueelle otetaan vastaan pilaantuneita maita sekä teollisuuden jätteitä.