Finndomo tarkensi strategiaansa – lisäpanoksia kasvuun Suomessa

Pientalovalmistaja Finndomo on tarkentanut strategiaansa. Yhtiö keskittyy jatkossa taloliiketoimintaan, projektirakentamiseen sekä myynnin kehittämiseen Suomen, Venäjän ja Baltian alueilla. Samalla yhtiö jatkaa kannattavuuden parantamistoimia ja luopuu kannattamattomista liiketoiminnoista. Uuden strategian mukaisesti konsernin Ruotsin toimintaa tehostetaan erikseen paikallisella yrityssaneerausmenettelyllä.

Vantaan asuntotuotanto kasvoi, mutta jäi selvästi aiesopimuksesta

Vantaan kaupungin alueella valmistui viime vuonna yhteensä 1 326 asuntoa. Määrä kasvoi selvästi vuodesta 2009, jolloin asuntoja valmistui vain 956. Asuntotuotannon voi olettaa kasvavan edelleen tänä vuonna, sillä Vantaalla myönnettiin rakennuslupia yhteensä 1 435 asunnolle vuonna 2010. Nämä seikat käyvät ilmi tilastokirjasta Rakentaminen Vantaalla 2010.

Rakennusliitto julisti Skanskan Pirkanmaan työmaat lakkoon

Rakennusliitto on julistanut Skanska Talonrakennus Oy:n Pirkanmaan yksikön kaikki työkohteet lakkoon keskiviikkona 9. maaliskuuta. Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi kertoi, että lakon syynä on pitkään jatkunut yhteen työntekijöiden edustajaan kohdistettu epäasiallinen kohtelu. Skanskan johto kuitenkin kiistää työntekijän epäasiallisen kohtelun ja pahoittelee kiistan etenemistä lakkojulistukseen asti.

Vitapoliksen kehittäminen etenee Aran tuella

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara on myöntänyt runsaan kymmenen miljoonan euron ehdollisen avustus- ja korkotukivarauksen Muuramessa sijaitsevan Vitapoliksen alueen rakennus- ja peruskorjaushankkeisiin. Toteutuessaan Aran rahoitus mahdollistaisi sadan uuden hoivapaikan toteuttamisen Vitapolikseen. Lujatalo Oy  käynnisti alueen ensimmäisen uuden hoivakodin rakennustyöt loppuvuodesta 2010.

Leinelän ensimmäinen asuntokohde valmistunut Vantaalla

Vantaan Leinelän uuden asuinalueen ensimmäiset talot ovat valmistuneet. Lemminkäisen rakentamat kaksi omaperusteista, nelikerroksista asuinkerrostaloa muodostavat Asunto Oy Keijumetsän, jossa on yhteensä 37 korkealaatuista asuntoa. Asunnot ovat kooltaan 31-81,5 neliötä. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa 25. helmikuuta alkaen.

Marja-Vantaan kauppakeskuksen asemakaavoitus vireille

Vantaan kaupunki on käynnistänyt Marja-Vantaan kauppakeskuksen asemakaavoitusprosessin. Kauppakeskus on kokonaislaajuudeltaan noin 110 000 kerrosneliötä, joka rakentuu vaiheittain. Kauppakeskuksen noin 60 000 kerrosneliön laajuisen ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua vuonna 2014.

Wpd: Suurhiekan tuulivoimapuisto edellyttää valtion tukea

Suurhiekan merituulipuistohanke sai maanantaina 21. helmikuuta vesiluvan. Wpd Finland Oy kertoo jatkavansa hankkeen toteutussuunnittelua tavoitteenaan aloittaa tuulipuiston rakennustyöt 2014. Hakija kaavailee 58 neliökilometrin merituulipuistoalueelle 80 yksikköteholtaan noin 5 megawatin tuulivoimalaa. Wpd:n mukaan rakentaminen edellyttää valtiolta kuitenkin merituulivoimakohtaisia lisätukiratkaisuja jo päätettyjen syöttötariffiratkaisujen lisäksi.

Talonrakentamisen työttömyys väheni alkuvuonna

Pitkin viime vuotta supistunut talonrakentamisen työttömyys jatkoi vähenemistään myös kuluvan vuoden alkajaisiksi. Vastaavasti avoimien työpaikkojen määrä kasvoi. Kehityksen vauhti ei kuitenkaan enää ole aivan viime vuoden parhaiden kuukausien veroista. Toki vertailulukematkin alkavat olla jo parempia. Nämä seikat käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksesta.