HS: Töölön kisahallin katon riskirakenne tutkimatta

Helsingin Töölön kisahallin katossa voi olla vaarallinen kattorakenne, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden mukaan ympäristöministeriö listasi kisahallin riskirakennukseksi, koska sen katossa voi olla sama rakenne kuin Jyväskylässä pari vuotta sitten sortuneessa vesitornissa. Katto jäi tutkimatta sekaannuksen vuoksi.

Rakennushankkeiden teknisten suunnittelupalveluiden käyttö kasvoi yli kolmanneksen

Teknisen suunnittelun palveluiden käyttö lisääntyi vuonna 2013. Nämä palvelut olivat kasvusuunnassa myös vuonna 2012. Näitä palveluita käytettiin viime vuonna 3,05 miljardilla eurolla, kun edellisvuonna lukema oli 2,70 miljardia. Kasvun veturina toimivat erityisesti rakennushankkeet. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen Yrityspalvelut-tilastosta.

Tampereen Tammelan stadionin suunnittelukilpailun voitti ”Hattutemppu”

Tampereen Tammelan jalkapallostadionista ja sen ympäristöstä järjestetty suunnittelukilpailu on ratkaistu. Kilpailun voitti ehdotus nimeltä ”Hattutemppu”. Sen tekijät ovat JKMM Arkkitehdit, Ramboll Oy ja Trafix Oy. Kilpailuun tuli kuusi ehdotusta. Tampereen kaupunki ja Lemminkäinen Oy järjestivät kilpailun yhteistyössä Suomen Palloliiton kanssa.

Naantaliin toteutetaan allianssimallilla CHP-voimalaitos

Turun Seudun Energiantuotanto on tehnyt sopimuksen A-Insinöörien, Insinööritoimisto AX-LVI:n ja YIT:n kanssa uuden CHP-voimalaitoksen rakentamisesta allianssimallilla Naantaliin. Hankkeen investointikustannus on noin 260 miljoonaa euroa, ja YIT:lle hankkeen arvo on yli 40 miljoonaa euroa. Hankkeen kehitysvaihe alkaa sopimuksen myötä ja toteutus keväällä 2015. Voimalaitos valmistuu 2017.

Rakentamisen konkurssit kääntyivät kasvuun elokuussa

Rakentamisen konkurssien määrä kasvoi kuluvan vuoden elokuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan kuukauteen. Alalla pantiin vireille elokuussa yhteensä 71 konkurssia, kun vuotta aiemmin luku oli 66. Konkurssiin haetuissa yrityksissä työskenteli yhteensä 360 henkeä, kun vuotta aiemmin lukumäärä oli 377. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen konkurssitilastoista.