Lakiesitys kevennetyistä rakentamismääräyksistä eduskuntaan

Hallitus esittää säädettäväksi lakia kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta. Laki toteuttaa osaltaan valtioneuvoston asuntopoliittista toimenpideohjelmaa. Lakia kevennettyjen määräysten kokeilusta sovellettaisiin Helsingissä, Vantaalla ja Turussa. Lain nojalla voidaan myös antaa asetus kevennettyjen määräysten kokeilusta, jota sovellettaisiin muun muassa Jyväskylässä. Laki olisi voimassa vuosina 2011-2013.

Tekes: Kaupunkilaiset ovat onnellisia tiiviisti rakennetussa ympäristössä

Rakentamisen tiiviysaste vaikuttaa merkittävästi asuinympäristön koettuun laatuun, koska tiivis yhdyskunta koetaan sosiaalisesti kestäväksi elinympäristöksi. Tämä selviää Urbaani onni -hankkeesta, jossa tutkittiin asukkaiden kokemuksia Helsingissä ja Espoossa. Hankkeesta vastaa Aalto-yliopiston Teknillisen korkeakoulun yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus. Sitä rahoittaa Tekesin Kestävä Yhdyskunta -ohjelma.

Cembrit järjestää julkisivusuunnittelukilpailun

Kuitusementtilevyjen valmistaja Cembrit Oy järjestää suunnittelukilpailun Lohjan Muijalan tehdasalueensa julkisivun uudistamiseksi. Kilpailu on suunnattu Suomen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen arkkitehti- ja muotoiluopiskelijoille. Tehtävänä on suunnitella uudet julkisivut osaan tehdasalueen rakennuksista Cembritin tuoteuutuuksia hyödyntäen.

Amiedu ja SuLVI solmivat yhteistyösopimuksen

Ammatillinen aikuiskouluttaja Amiedu ja Suomen LVI-liitto, SuLVI ry, ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka koskee SuLVI:n jäsenyritysten liiketoiminnan ja jäsenistön osaamisen kehittämistä. Amiedu vastaa sovittavassa laajuudessa SuLVI:n järjestämien koulutusten suunnittelusta, toteutuksista, kurssilogistiikasta ja hallinnoinnista. Lisäksi Amiedu tuottaa palveluja muun muassa SuLVI:n jäsenyritysten henkilöstön rekrytointiin ja perehdyttämiseen vuosittain sovittavan toimintasuunnitelman mukaisesti.

Helsinkiläisten rakennusten piirustuksia saa nyt verkkopalvelusta

Kopioita helsinkiläisten rakennusten rakennuspiirustuksista voi nyt hankkia internetistä. Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston Arska-internetpalvelun kautta löytää lähes minkä tahansa Helsingissä sijaitsevan rakennuksen rakennuspiirustukset pää- ja erityispiirustuksineen. Palvelussa on lähes kaksi ja puoli miljoonaa rakennuspiirustusta.

Pieksämäen kaupunginjohtaja ja Toivo Sukari pettyivät kaavapäätökseen

Sekä Pieksämäen kaupunki että liikemies Toivo Sukari arvostelevat voimakkaasti ympäristöministeriön päätöstä jättää Ideapark-kaava vahvistamatta. Pieksämäen kaupunginjohtaja Tapio Turunen sanoi maanantaina STT:lle, että kaupunki mitä todennäköisimmin valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hanke oli merkitty Etelä-Savon maakuntakaavaan.