Rautaruukki myy loput betoniteräsliiketoimintonsa Saudi-Arabiaan

Rautaruukki Oyj on allekirjoittanut eilen sopimuksen, jolla se myy saksalaisen raudoitevalmistaja Ruukki Betonstahl GmbH:n ja hollantilaisen raudoitevalmistaja Ruukki Welbond BV:n liiketoiminnot saudiarabialaiselle Al-Tuwairqi Groupille. Järjestelyllä Rautaruukki vie päätökseen viime vuonna aloittamansa betoniteräsliiketoiminnasta luopumisen.

Saton tulos supistui 9,3 miljoonaan euroon heinä–syyskuussa 2007

Listautumista Helsingin pörssiin parhaillaan selvittävän Saton tulos ja liikevaihto heikkenivät kuluvan vuoden tammi-syyskuussa viime vuoden vastaavasta jaksosta. Yhtiö selittää tuloksen heikkenemistä asuntosijoituksen realisointitoiminnan ja asuntorakennuttamisen volyymin alenemisella sekä niiden tuloksen supistumisella. Lisäksi tulosta leikkasi rahoituskulujen nousu. Myös kolmannen neljänneksen tulos ja liikevaihto jäivät vuoden takaisesta.

Talotekniikan toimihenkilöt neuvottelutulokseen

Toimihenkilöunioni TU:n talotekniikka-alan neuvottelukunta on päättänyt suosittaa liiton hallitukselle alalle syntyneen neuvottelutuloksen hyväksymistä talotekniikka-alan toimihenkilösopimukseksi.  Sopimuskausi on 2,5-vuotinen ja päättyy huhtikuun lopussa 2010. Lokakuussa 2007 tulee neljän prosentin tai vähintään 90 euron korotus. Vuonna 2008 yleiskorotus on neljä prosenttia ja 2,5 prosenttia vuonna 2009.

YTN:ltä ja RIA:lta lakkovaroitus suunnittelualalle

Ylemmät Toimihenkilöt YTN on hylännyt yksimielisesti suunnittelualan sovintolautakunnan ehdotuksen ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseksi. YTN on jättänyt tänään suunnittelualan ylempiä toimihenkilöitä koskevan lakkovaroituksen valtakunnansovittelijalle. Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry on ilmoittanut yhtyvänsä YTN:n jättämään työtaisteluilmoitukseen. Lakko alkaa tiistaina 13.11, mikäli neuvotteluissa ei päästä sopuun.

Rautaruukin tulos kasvoi 159 miljoonaan euroon heinä-syyskuussa 2007

Hyvän markkinatilanteen tukemana Rautaruukki onnistui pitämään tuloksensa ja liikevaihtonsa kasvua edelleen yllä kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä. Kasvu hidastui kuitenkin selvästi alkuvuoden vauhdista. Sama kehitys oli havaittavissa myös Ruukki Construction -divisioonan osalta.

VVO kasvatti tulostaan 32,2 miljoonaan euroon tammi–elokuussa 2007

VVO paransi sekä tulostaan että liikevaihtoaan kuluvan vuoden tammi-elokuussa viime vuoden vastaavasta jaksosta. Yhtiö selittää tuloksen parantumista pääosin viimevuotista suuremmilla asuntokannan realisoinnista tulleilla myyntivoitoilla. Kuluvan vuoden tammi-elokuussa myyntivoittoja tuli 5 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin niitä tuli 1 miljoona euroa.

Rakennusaine- ja betoniteollisuuden toimihenkilöille uusi työehtosopimus

Rakennustuoteteollisuus RTT ja Toimihenkilöunioni ovat saavuttaneet tänään neuvottelutuloksen rakennusaine- ja betoniteollisuuden toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen uudistamisesta. Neuvottelutuloksen mukainen sopimuskausi on 23.10.2007-30.4.2010 ja palkankorotusten kustannusvaikutus sopimuskauden aikana on noin kymmenen prosenttia.