Usein kuulee väitettävän, että rakennusalan digitalisaatio ei ole edennyt muihin aloihin verrattuna ja että digitaalisia työkaluja ei osata hyödyntää. BuildingPoint Finlandin myyntipäällikkö Tuomas Anttilan mukaan tämä on osittain totta, mutta syynä on saattanut olla se, että rakentamisen toimijoille ei ole aiemmin ollut tarjolla aidosti toimivia ja tekemistä parantavia ratkaisuja. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Rakentamisen edelläkävijäyritykset ovat jo ottaneet käyttöönsä lisätyn ja yhdistetyn todellisuuden innovatiivisia ratkaisuja, ja ovat saaneet näiden avulla mitattavaa hyötyä eli säästävät aikaa ja rahaa.
Teknologiayhtiö Trimble – jonka tuotteita BuildingPoint Finland edustaa – on viime vuosina panostanut voimakkaasti rakentamisen tuoteryhmään ja rakentamisen digitalisaatioon.
3D-tietomallia voi tarkastella todellisessa ympäristössä
Aloitetaan työmaan ulkotöistä ja projektin alkuvaiheesta: Trimble SiteVision on ulkokäyttöön soveltuva lisätyn todellisuuden ratkaisu, jossa puhelimen näytön läpi katsotaan tulevan rakennuksen tietomallia todellisessa ympäristössä. Ainutlaatuisen SiteVisionista tekee sen tarkkuus, sillä rakennuksen malli voidaan sijoittaa senttimetrin tarkkuudella todelliselle paikalle. Tämä on mahdollista laitteessa olevan GNSS-antennin ja Trimnet VRS-palvelun avulla. SiteVisionin avulla voidaan esimerkiksi tarkistaa senttimetrin tarkkuudella työmaan betoniraudoitukset verraten toteutunutta suunnitelmamalliin. Arkkitehdit ovat myös ottaneet SiteVisionin käyttöön. Projektin alkuvaiheessa voidaan tarkastella tulevaa rakennusta puhelimen näytöltä todellisessa ympäristössä ja todellisessa sijainnissa.
Tieto reaaliajassa suunnittelijalta työmaalle ja päinvastoin
Siirrytään rakennuksen sisäpuolelle, missä yhdistetyn todellisuuden avulla tietomallintaminen tuodaan suunnittelijan pöydältä toimistosta työmaalle jokaisen käyttöön. Yhdistetyn todellisuuden teknologiat kuten Trimble XR10 with HoloLens 2 mahdollistavat suunnitelmien visualisoinnin todelliseen ympäristöön. Yhdessä integroitujen yhteistyöohjelmistojen, kuten Trimble Connectin avulla projektin eri tiimit voivat helposti jakaa suunnittelutietoa työmaan työntekijöiden kanssa. XR10 on turvamääräykset täyttävä turvakypärä, johon on integroitu Microsoftin HoloLens 2-virtuaalilasit. Samalla kypärään on lisätty äänenlaatua parantamaan erillinen kuulokejärjestelmä.
Suunnittelijan laatima rakennuksen tietomalli on katsottavissa virtuaalikypärän avulla kaikissa rakentamisen vaiheissa. Kun malli päivittyy suunnittelijan pöydällä, voidaan sitä heti tarkastella myös työmaalla kypärän lasien läpi. Hyvä esimerkki kypärän hyödyntämisestä on ilmanvaihtosuunnitelmien tarkastelu työmaalla. Olosuhteiden ja suunnitelmien muuttuessa työmaalla on hyvä varmistaa, mahtuuko suunniteltu iv-putki oikeasti haluttuun tilaan.
Data myös kulkee molempiin suuntiin. Kun työmaalla tehdään mittauksia tai laaduntarkastuksessa huomataan korjattavaa, lisätyt tiedot päivittyvät yhteiskäyttöiseen pilvipalveluun myös suunnittelijoille. Koronan aikana työmailla on pystytty järjestämään laatupalavereita ilman isoa henkilömäärää. Riittää kun yksi henkilö on työmaalla katsellut toteutunutta työvaihetta lasien läpi verraten samalla valmista pintaa malliin. Samaan aikaan muut osapuolet näkevät etänä Teamsin kautta saman näkymän mikä on työmaalla olevalla henkilöllä.
Lisätietoa uusien teknologioiden mahdollisuuksista rakentamisesta tarjoaa Suomessa BuildingPoint Finland. Tutustu tarkemmin >
BuildingPoint Finland
- Trimblen talonrakentamisen tuotteiden edustaja Suomessa
- perustettu 2021 Geotrimin ja Trimble Solutionsin (Tekla) yhteistyössä
- osa Geotrim Oy:tä
- tarjoaa rakentamisen laitteiden ja ohjelmistojen lisäksi koulutuksen, tuen ja huollon
Tuomas Anttila
tuomas.anttila@buildingpointfinland.fi
puh. 044 761 1096