Kokeile kuukausi maksutta

Lujatalon vetämä ryhmä voitti kilvan yli 80 miljoonan hankekokonaisuudesta

Kokkolan kaupunginhallitus on valinnut rautatientorin ja linja-autoaseman alueen suunnittelu- ja toteuttamiskilpailun voittajaksi sekä jatkoneuvottelujen ja -suunnittelun pohjaksi ehdotuksen ”DoReMi”.

Ehdotuksen tekijä on Lujatalo Oy paikallisten yhteistyökumppaneiden NSA Yhtiöt Oy:n ja WasaCon Kokkola Oy:n kanssa. Hankkeen arvo on yli 80 miljoonaa euroa. Hankekokonaisuus on Lujatalolle ensimmäinen tämän kokoluokan hanke alueella.

Kokkolan kaupunki on suunnitellut rautatientorille uutta käyttöä jo jonkin aikaa. Kaupunki laatii parhaillaan paikalle uutta asemakaavaa, joka mahdollistaa myös asuntorakentamisen. Rautatientori on laajin uuteen käyttöön tuleva kohde Kokkolan keskustassa. Uuden suunnitelman myötä alueelle tulee asuntoja noin 20000 neliömetriä, hotelli, tapahtumakeskus ja noin 5000 neliön kauppakeskus.

Suunnittelu- ja toteuttamiskilpailussa kaupunki pyysi yrityksiltä rautatientorin jatkosuunnittelun pohjaksi ehdotuksia, joista ilmenee näkemys korttelin käytöstä sekä rakennusten sijoituksesta ja muodosta yleisellä tasolla.

Suunnittelutyöryhmä sai määräaikaan mennessä kaksi ehdotusta, jotka luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista koostuva tuomaristo arvioi. Tuomaristo piti molempia ehdotuksia useimmista lähestymisnäkökulmista ansiokkaina. Voittaneen ehdotuksen kokonaisote, tunnelma ja ensivaikutelma on vahva. Julkisivujen käsittelyn pohjaksi on ansiokas analyysi Kokkolan keskustan korttelirakenteesta. Sen pohjalta on löydetty hyvä tapa soveltaa uudisrakentamista nykyiseen rakenteeseen. Rakennusmassojen muotokieli ja pienet sisäänvedot ovat kokkolalaisia. Voittaneen ehdotuksen ansiokasta kaupunkikuvallista lähtökohtaa kuitenkin heikensivät korkea tornitalo ja mittasuhteiltaan väärä aukio. Myös pysäköintitalon toimivuutta arvioitiin kriittisesti, vaikka sen sijaintia pidettiin kaupunkikuvallisesti perusteltuna.

Kokkolan kaupunki asettaa ehdotukset esille kuntalaispalautteen mahdollistamiseksi. Kuntalaispalautteen sekä jatkoneuvottelujen ja -suunnittelun tuloksena saadusta tarkistetusta suunnitelmasta sekä toteuttamissopimuksesta kaupunki päättää erikseen viimeistään 1.5.2017. Rakennustyöt on tavoitteena aloittaa vuonna 2017.

Lujatalon mukaan kohteen rakentamisella on hyvin merkittävä työllistävä vaikutus sekä yhtiön omien työntekijöiden että alihankkijoiden osalta useiksi vuosiksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lujatalon vetämä ryhmä voitti kilvan yli 80 miljoonan hankekokonaisuudesta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat