Tämä on maakuntahallituksen ensimmäinen Uudenmaan luonnosvaiheessa olevan kaavan sisältöä koskeva päätös. Linjauspäätös tehtiin nyt, jotta Varsinais-Suomen liitto voisi saattaa oman kaavansa valmiiksi. Uudenmaan kaava valmistellaan luonnoksesta ehdotusvaiheeseen kevääseen mennessä.
Pitkään avoinna olleen ratalinjauksen vahvistuminen on erityisen tärkeää kuntien maankäytön suunnittelun etenemisen kannalta.
Ratalinjauksen ratkaisu Lohjan ja Salon välille on tehty yhteistyössä maakunnan liittojen, Liikenneviraston ja alueen kuntien kesken. Mikään tutkituista vaihtoehdoista ei radan alustavassa yleissuunnitelmassa eikä ympäristövaikutusten arvioinnissa osoittautunut vaikutuksiltaan ylivoimaisesti muita paremmaksi. Moottoritiehen tukeutuvaan linjaukseen päädyttiin koko radan pituudelta tutkittujen yhteisvaikutusten pohjalta.
Kyse on pitkän aikavälin hankkeesta, jonka toteuttamisesta tai aikataulusta ei ole päätöksiä. Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa edellytetään, että alueiden käytön suunnittelussa säilytetään mahdollisuus uuden rautatieyhteyden toteuttamiseen Helsingistä Turun suuntaan.
Radan rakentaminen ei Liikenneviraston mukaan ole ajankohtaista ainakaan ennen vuotta 2035. Maakuntakaavan linjauksella säilytetään mahdollisuus radan toteuttamiseen, jos sille tulevaisuudessa on tarvetta.
ESA-oikoradan linjausvalinta ei vaikuta Rantaradan kehittämiseen. Uudenmaan maakuntakaavaa valmistellaan nykyisiä ratakäytäviä painottaen.


Uusimmat uutiset alueelta "Infra" XML/RSS-muodossa