siirry sivun sisällä: navigaatio | sisältö
« Takaisin

Aralta avustuksia erityisryhmien asunto-olojen parantamiseen


Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara on myöntänyt erityisryhmien asunto-oloja parantaville hankkeille noin 80 miljoonaa euroa investointiavustusvarauksia ja samoille hankkeille korkotukilainavarauksia yhteensä noin 309 miljoonaa euroa. Toteutuessaan varaukset mahdollistaisivat noin 2 500 uuden erityisryhmäasunnon rakentamisen ja noin 900 asunnon perusparannuksen.

Erilaisille vanhusryhmille on mukana noin 900 asuntoa, joista noin 400 on muistihäiriöisille vanhuksille. Opiskelija-asuntoja on mukana noin 900 asuntoa, joista puolet uusia ja puolet perusparannettavia. Uusia nuorisoasuntoja on varausten piirissä noin 270.

Kehitysvammaisten ja muiden vammaisryhmien asuntoja on mukana noin 550 ja mielenterveyskuntoutujien ja päihdeongelmaisten asuntoja puolestaan noin 300 kappaletta.  Avustettavien kohteiden piiriissä on myös 14 pitkäaikaisasunnottomuutta vähentävää hanketta.

Hankevalinnassa painotettiin Helsingin seutua valtioneuvoston valtion ja Helsingin seudun kuntien välistä aiesopimusta koskevan periaatepäätöksen mukaisesti. Aiesopimuskuntiin on osoitettu avustuksia noin 1 100 uudelle asunnolle sekä lähes 600 perusparannettavalle asunnolle. Helsinkiin suuntautuu avustuksia noin 18 miljoonaa euroa noin 1 100 asunnon rakentamiseen tai peruskorjaamiseen.

 

  



Eeva Louko


« Takaisin
Uusimmat uutiset alueelta "Rakentaminen" XML/RSS-muodossa
Bookmark and Share

Aloita uusi keskustelu "Aralta avustuksia erityisryhmien asunto-olojen parantamiseen"

Kaikki kentät ovat pakollisia.