Lupia ydinvoimaloihin ovat hakeneet Fortum, Teollisuuden Voima ja Fennovoima. Ydinvoimahankkeet nytkähtivät perjantaina eteenpäin, kun korkein hallinto-oikeus KHO hylkäsi valitukset uusmaalaisten Loviisan ja Ruotsinpyhtään antamista lausunnoista.
Valitukset koskivat sitä, oliko Ruotsinpyhtään ja Loviisan valtuustoilla oikeus antaa lausunnot ydinvoimalahakemuksista, vaikka niiden yhdistymisestä uudeksi Loviisan kaupungiksi oli jo päätetty.
KHO:n mielestä päätösvalta säilyi, koska uudelle Loviisalle ei vielä ollut ehditty valita omaa valtuustoa. Samalle kannalle asettui aiemmin myös Helsingin hallinto-oikeus.
Fennovoima tipautti jo joulukuussa Ruotsinpyhtään pois mahdollisen ydinvoimalansa sijaintipaikkojen joukosta ja suunnittelee nyt voimalaa Pohjois-Suomeen Simoon tai Pyhäjoelle.
Fortum haluaisi rakentaa uuden voimalan Loviisan entisten ydinvoimalayksiköiden viereen.
TVO on kaavaillut omaa ydinvoimalaansa Olkiluotoon. Eurajoen Olkiluodossa toimi nykyään jo kaksi ydinvoimalaa, ja kolmannen rakenteilla olevan yksikön pitäisi valmistua vuonna 2012. Hanke on pahasti myöhässä alkuperäisestä aikataulustaan.
Luvista tulossa poliittinen vääntö
Pekkarinen sanoi, että hänen mielestään tarvetta lisäydinvoimalle on, mutta hänen perusnäkemyksensä asiasta eivät ole muuttuneet. Pekkarinen on aiemmin kannattanut luvan antamista yhdelle hakijalle.
Lupien myöntämisestä ja niiden lukumäärästä on käyty tiukkaa poliittista vääntöä. Kokoomuksen mielestä nykyhallitus voisi antaa luvan uuden ydinvoimalan rakentamiseen kaikille kolmelle hakijalle, mutta vihreät eivät antaisi lupaa yhdellekään.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi perjantaina, että KHO:n päätös antaa mahdollisuuden päättää mahdollisesta ydinvoiman lisärakentamisesta jo ennen juhannusta.
Vanhasen mukaan valitusten hylkäämiseen näin nopeasti ei ollut varauduttu. Nyt työ- ja elinkeinoministeriön esitystä voidaan käsitellä hallituksessa jo maaliskuussa, kun aiemmat kaavailut tähtäsivät huhtikuulle.
Alun perin hallituksen piti tehdä periaatepäätös kaikista kolmesta ydinvoimahankkeesta jo vuodenvaihteessa.
STT


Uusimmat uutiset alueelta "Rakentaminen" XML/RSS-muodossa