Kokeile kuukausi maksutta

PVO kaavailee merituulipuistoa Kristiinankaupungin edustalle

Pohjolan Voiman tytäryhtiö PVO-Innopower Oy on aloittanut valmistelut Kristiinankaupungin edustan merituulivoimapuiston ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) laatimiseksi. Hanke sijoittuu pääosin Kristiinankaupungin ja osittain Närpiön merialueelle. Alustavien suunnitelmien mukaan ensimmäisten uusien tuulivoimalaitosten rakentaminen voisi alkaa vuosina 2009-2010.

Nyt suunniteltava merituulipuisto sijoittuisi Kristiinankaupungin ja Närpiön edustan matalikoilla alueelle, joka ulottuu korkeintaan 20 kilometrin päähän nykyisistä tuulivoimalaitoksista ja Karhusaaren satamasta. Tavoitteena on löytää teknistaloudellisesti edulliset sijoituspaikat joko saarista tai luodoista tai sopivan syvyisestä merialueesta. Alustavissa suunnitelmissa merituulipuistolle on kaavailtu useita vaihtoehtoisia sijoitusalueita, joissa kussakin olisi noin 10-20 tuulivoimalaitosyksikköä. Koko tuulipuistohankkeen alustava koko olisi 3 megawatin yksikkökoolla laskettuna noin 200-300 megawattia. Vaihtoehdot täsmentyvät suunnittelun edetessä.

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma on tarkoitus toimittaa yhteysviranomaisena toimivalle Länsi-Suomen ympäristökeskukselle maalis-huhtikuussa 2008. Arviointiselostuksen toivotaan valmistuvan syksyllä 2008 siten, että koko ympäristövaikutusten arviointiprosessi saataisiin päätökseen vuoden 2008 loppuun mennessä. Ympäristövaikutusten arvioinnissa PVO-Innopoweria avustavat Ramboll Finland Oy:n asiantuntijat. Hankkeen investointipäätökset pyritään tekemään välittömästi YVA-prosessin jälkeen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “PVO kaavailee merituulipuistoa Kristiinankaupungin edustalle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat