Pikanttitalot tavoittelee kasvua vuonna 2010
Pikanttitalot Oy pyrkii kasvuun taantuman keskellä. Yhtiö on investoinut urakointiin ja laajentaa nyt myyntiverkostoaan. Ensi vuoden tavoitteena on lisätä talonrakennusta 30-40 prosentilla.

Pikanttitalot Oy pyrkii kasvuun taantuman keskellä. Yhtiö on investoinut urakointiin ja laajentaa nyt myyntiverkostoaan. Ensi vuoden tavoitteena on lisätä talonrakennusta 30-40 prosentilla.
Vuodesta 1986 toiminut Pikanttitalot lähti talopaketti-markkinoille vuoden 2009 alusta. ”Pienehkönä yrityksenä voimme joustavasti hyödyntää nykyistä markkinatilannetta”, myyntijohtaja Jan Karjalainen sanoo.
Pikanttitalojen loppuvuosi on myyty lähes loppuun ja yritys tähtää jo ensi kevään toimituksiin. Yhtiön mukaan kasvunäkymät ovat valoisat. Kun yhtiö toimittaa tänä vuonna reilut 30 talopakettia, ensi vuoden tavoitteena on 50.
Pikanttitalot laajentaa parhaillaan myyntiverkostoaan kattamaan koko Suomen, pääkaupunkiseudulta Porvooseen, Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään, Pohjanmaalle ja Rovaniemelle.
Kysynnän kasvusta kertoo myös se, että yhtiö laajensi tuotantoaan elokuussa kahteen vuoroon. Elementit valmistetaan konserniin kuuluvalla Viitasaaren tehtaalla, jossa tällä hetkellä voidaan tehdä noin sata taloa vuodessa. Karjalaisen mukaan kapasiteetti pystytään tuplaamaan tarvittaessa hyvinkin lyhyessä ajassa.
”Tärkeitä tulevaisuuden kasvualueitamme ovat vapaa-ajan rakentaminen ja pohjoisen laskettelukeskukset. Lämpöhirsi on erittäin energiataloudellinen tuote ja se vastaa jo voimassa oleviin ja voimaan astuviin tiukkeneviin energiamääräyksiin”, Karjalainen kertoo.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Pikanttitalot tavoittelee kasvua vuonna 2010”