Kokeile kuukausi maksutta

Asuinrakennusten rakennuslupien kuutiomäärät tuplaantuivat vuodessa

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä on laskenut vuodessa selvästi. Rakennuslupia myönnettiin kesäkuussa yhteensä 3,8 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 6 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Asuinrakennusten lupakuutiot kuitenkin tuplaantuivat. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä on laskenut vuodessa selvästi. Rakennuslupia myönnettiin kesäkuussa yhteensä 3,8 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 6 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Asuinrakennusten lupakuutiot kuitenkin tuplaantuivat. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Myös julkisten palvelurakennusten lupakuutiot olivat kasvussa. Liike- ja toimistorakennusten ja teollisuus- ja varastorakennusten lupakuutiot vuorostaan vähenivät.

Kesäkuussa myönnettiin rakennuslupa 3162 uudelle asunnolle, mikä on 43 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Rivi- ja ketjutaloasuntojen lupien määrä yli kaksinkertaistui. Asuinkerrostalojen lupien määrä kasvoi 60 prosenttia vuoden takaisesta. Myös erillisten pientalojen lupien määrä kasvoi 29 prosenttia.

Tammi-kesäkuussa kaikkien rakennusten lupien kuutiomäärä kasvoi 4 prosenttia edellisestä vuodesta. Asuinrakennusten lupien kuutiomäärä kasvoi 60 prosenttia. Liike- ja toimistorakennusten lupakuutiot vähenivät 26 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Uudisrakentamisen volyymi kasvoi lähes 25 prosenttia kesäkuussa

Kesäkuussa 2010 käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi kasvoi 24,8 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Asuinrakentamisen volyymi lisääntyi eniten, 85,5 prosenttia vuotta aiemmasta. Voimakas kasvu johtuu vuoden 2009 asuinrakentamisen poikkeuksellisen alhaisesta volyymista.

Asuinrakentamisessa erityisesti rivi- ja ketjutalojen rakentamisen volyymi kasvoi edelleen voimakkaasti. Myös asuinkerrostalojen rakentamisen ja erillisten pientalojen rakentamisen volyymit ovat kasvaneet reippaasti vuoden 2010 alkukuukausista lähtien verrattuna vuoden takaisiin vastaaviin ajankohtiin.

Muun kuin asuinrakentamisen arvo supistui edelleen hieman. Laskua oli lähes 5 prosenttia vuoden 2009 kesäkuusta.

Eniten arvo laski teollisuus- ja varastorakentamisessa sekä toimistorakentamisessa. Laskua oli runsaat 30 prosenttia viime vuoden kesäkuuhun verrattuna.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asuinrakennusten rakennuslupien kuutiomäärät tuplaantuivat vuodessa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat