Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusalan konkurssien määrä laski myös elokuussa 2010

Rakennusalan konkurssien määrä supistui hienoisesti kuluvan vuoden elokuussa. Alalla pantiin vuoden 2010 elokuussa vireille 60 konkurssia, kun määrä oli vuotta aiemmin 63. Koko alkuvuoden osalta rakennusalan konkurssien määrä on laskenut selvästi. Kuluvan vuoden tammi-elokuussa alalla laitettiin vireille yhteensä 473 konkurssia, kun viime vuoden vertailujaksolla määrä oli 542. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.

Kuluvan vuoden elokuun aikana konkurssiin haetuista rakennusalan yrityksistä talonrakentamisen parissa toimi 24, kun vuotta aiemmin lukumäärä oli 32.

 Sen sijaan erikoistuneen rakennustoiminnan osalta konkurssien määrä kasvoi. Elokuun 2010 aikana konkurssiin haetuista rakennusalan yrityksistä 35 oli erikoistuneen rakennustoiminnan yrityksiä, kun viime vuoden vastaavaan aikaan määrä oli 29. Kyseinen luokka sisältää esimerkiksi talotekniikka-asennuksia sekä purku- tai viimeistelytöitä tekevät yritykset. Myös rakennuskoneiden vuokraamot sisältyvät kyseiseen luokkaan.

Maa- ja vesirakentamisen puolella haettiin elokuussa 2010 konkurssiin 1 yritys, kun vuotta aiemmin alalla haettiin konkurssiin 2 yritystä.

Arkkitehti- ja insinööripalveluissa ja niihin liittyvässä teknisessä konsultoinnissa konkurssiin haettiin elokuussa 2010 yhteensä 4 yritystä. Vuotta aiemmin alalla laitettiin vireille 5 konkurssia.

Kiinteistöalalla konkurssien määrä kasvoi. Elokuussa 2010 alalla pantiin vireille 5 konkurssia, kun vuotta aiemmin määrä oli vain 2.

Konkurssien määrä väheni selvästi eri aloilla

Konkurssien määrä oli yleisesti reippaassa laskussa sekä elokuussa että koko alkuvuonna. Elokuussa 2010 konkurssiin haettiin kaikilla aloilla yhteensä 223 yritystä, kun vuotta aiemmin määrä oli 292.

Tammi-elokuun 2010 aikana eri aloilla pantiin vireille yhteensä 1 876 konkurssia, kun vertailujaksolla määrä oli 2 248. Henkilökunnan määrä kaikissa alkuvuoden aikana konkurssiin haetuissa yrityksissä oli yhteensä 9 367, joka on 1 169 henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennusalan konkurssien määrä laski myös elokuussa 2010”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat