Kokeile kuukausi maksutta

Rakentamisen konkurssit jälleen laskuun lokakuussa

Rakennusalan konkurssit taipuivat taas selvään laskuun kuluvan vuoden lokakuussa, kun ne olivat jo jonkin aikaa jatkuneen trendin vastaisesti kääntyneet hetkelliseen nousuun syyskuussa. Alalla pantiin vuoden 2010 lokakuussa vireille 56 konkurssia, kun määrä oli vuotta aiemmin 70. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.

Rakennusalan konkurssit taipuivat taas selvään laskuun kuluvan vuoden lokakuussa, kun ne olivat jo jonkin aikaa jatkuneen trendin vastaisesti kääntyneet hetkelliseen nousuun syyskuussa. Alalla pantiin vuoden 2010 lokakuussa vireille 56 konkurssia, kun määrä oli vuotta aiemmin 70. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastoista.

Rakennusalan koko vuoden kumulatiivinen konkurssien määrä jää selvästi viime vuoden vastaavaa aikaa alhaisemmaksi. Kuluvan vuoden tammi-lokakuussa alalla laitettiin vireille yhteensä 603 konkurssia, kun viime vuoden vertailujaksolla määrä oli 659.

Lokakuussa rakennusalan konkurssit vähenivät kaikilla rakentamisen alasektoreilla. Kuluvan vuoden lokakuun aikana konkurssiin haetuista rakennusalan yrityksistä talonrakentamisen parissa toimi 33. Vuotta aiemmin haettiin konkurssiin 35 tämän alan yritystä.

Lokakuun 2010 aikana konkurssiin haetuista rakennusalan yrityksistä 23 oli erikoistuneen rakennustoiminnan yrityksiä, kun viime vuoden vastaavaan aikaan määrä oli 34. Kyseinen luokka sisältää muun muassa rakentamiseen liittyvät asennus- ja viimeistelytyöt, rakennuskonevuokrauksen käyttäjineen, raivaus-, purku- ja pohjarakennustyöt sekä maaperän koeporauksen.

Maa- ja vesirakentamisen puolella ei haettu lokakuussa 2010 konkurssiin yhtään yritystä, kun vuotta aiemmin alalla haettiin konkurssiin 1 yritys.

Kiinteistöalalla pantiin lokakuussa 2010 vireille 5 konkurssia, kun vuotta aiemmin määrä oli 6.

Arkkitehti- ja insinööripalveluissa ja niihin liittyvässä teknisessä konsultoinnissa konkurssien määrä kasvoi. Alalla haettiin konkurssiin lokakuussa 2010 yhteensä 5 yritystä. Vuotta aiemmin alalla laitettiin vireille 3 konkurssia.

Yleisesti konkurssien määrä väheni

Konkurssien määrä oli yleisesti laskussa sekä lokakuussa että koko alkuvuonna. Lokakuussa 2010 konkurssiin haettiin kaikilla aloilla yhteensä 245 yritystä, kun vuotta aiemmin määrä oli 301.

Tammi-lokakuun 2010 aikana eri aloilla pantiin vireille yhteensä 2 375 konkurssia, kun vertailujaksolla määrä oli 2 804. Henkilökunnan määrä kaikissa alkuvuoden aikana konkurssiin haetuissa yrityksissä oli yhteensä 11 396, joka on 1 227 henkeä vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisen konkurssit jälleen laskuun lokakuussa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat