Kokeile kuukausi maksutta

Maahanmuuttajien asuinalueet erottuvat yhä selkeämmin

Ulkomaalaisten ja kantaväestön asuttamat alueet erottuvat Suomessakin entistä selkeämmin toisistaan, kertoo tutkija Katja Vilkama Helsingin yliopistosta. Suurissa kaupungeissa on jo useita lähiöitä, joissa maahanmuuttajataustaisten osuus on selvästi kasvanut ja samaan aikaan seudun muilla alueilla määrät ovat pysyneet alhaisina maahanmuuton vilkastumisesta huolimatta.

Ulkomaalaisten ja kantaväestön asuttamat alueet erottuvat Suomessakin entistä selkeämmin toisistaan, kertoo tutkija Katja Vilkama Helsingin yliopistosta. Suurissa kaupungeissa on jo useita lähiöitä, joissa maahanmuuttajataustaisten osuus on selvästi kasvanut ja samaan aikaan seudun muilla alueilla määrät ovat pysyneet alhaisina maahanmuuton vilkastumisesta huolimatta.

Kuuntele juttu

”Kansainvälisesti vertaillen asuinalueiden eriytyminen on Suomessa edelleen maltillista, mutta kehitys on edennyt 20 vuoden aikana selkeästi alueellisia eroja vahvistaen”, kertoo aiheesta väitöstutkimusta tekevä Vilkama. Hän puhui aiheesta Etnisten suhteiden foorumissa Helsingissä.

Vilkaman mukaan selkeimmin kehitys näkyy Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Turusta löytyy 3-4 lähiötä, joissa vieraskielisten osuus nousee selkeästi kaupungin keskitason yläpuolelle. Esimerkiksi Turun Varissuolla osuus on lähes 40 prosenttia.

Vilkama uskoo, että nykyinen kehitys jatkuu. Ilmiö on yleinen kaikkialla maailmassa. ”Olennaista on, miten maahanmuuttajien työllisyys kehittyy ja miten he pääsevät etenemään asumisurallaan.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Maahanmuuttajien asuinalueet erottuvat yhä selkeämmin”

  1. Ostimme hetki sitten asunnon pääkaupunkiseudulta tuli seurattua asuntomarkkinoita tarkasti hetken aikaa. Näiden alueiden hintataso on suorastaan romahtanut, ja neliöhinnat liikkuvat aivan jossain muualla kuin ”paremmilla” alueiila. Yllättäen Suomalaiset eivät halua niihin perheineen mennä.
    Ystäväni asui vuosia vuosaaressa ja heidän taloonsa alkoi muuttaa vuosi vuodelta enemmän maahanmuuttajia. Eräänä päivänä mitta tuli täyteen kun hänelle perheineen sanottiin pihalla että ”ette ole tervetulleita täällä asumaan”

  2. Minulla on taas hiukan toisenlainen kuva Vuosaaren asuntomarkkinoista. Me taas muutamme pois, koska ei ole varaa kunnolliseen perheasuntoon Vuosaaressa. Katsopa vaikka kuinka kalliita nuo alueen uudiskohteet ovat ja hyvin tuntuu kauppa käyvän.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat