Kokeile kuukausi maksutta

Taloaan kauppaavat eivät tunne energiatodistuslakia

Omakotitalojaan myyntiin laittaneet ovat hankkineet energiatodistuksia laiskasti. Kiinteistönvälittäjien mukaan niin myyjät kuin ostajat ovat melko tietämättömiä lainmuutoksesta, joka astuu voimaan kesäkuun alussa.

Omakotitalojaan myyntiin laittaneet ovat hankkineet energiatodistuksia laiskasti. Kiinteistönvälittäjien mukaan niin myyjät kuin ostajat ovat melko tietämättömiä lainmuutoksesta, joka astuu voimaan kesäkuun alussa.

Omakotitaloaan myyvällä tai vuokraavalla on vastedes oltava energiatodistus, jos talo on rakennettu vuoden 1980 jälkeen.

”Juuri juttelin yrittäjiemme kanssa, ja heidän mukaansa asia ei näy vielä kaupankäynnissä”, kertoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen.

”Myynnissä on tällä hetkellä noin 10 000 pientaloa, jotka kuuluvat tämän piiriin. On sula mahdottomuus, että todistukset ehtisivät kesäkuun alkuun mennessä”, sanoo Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja Antti Asteljoki.

Myös energiatodistuksia laativasta Raksystems Anticimexistä kerrotaan, että toukokuuksi odotettua tilausruuhkaa ei tullutkaan.

”Tässä on ilmeisesti vähän epätietoisuutta, että se täytyy tilata ja mikä rangaistus on, jos näin ei tee”, sanoo toimitusjohtaja Marko Malmivaara.

Jos todistusta ei hanki, seurauksena voi olla uhkasakko. Asiaa valvoo Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara.

Tätä artikkelia on kommentoitu 8 kertaa

8 vastausta artikkeliin “Taloaan kauppaavat eivät tunne energiatodistuslakia”

  1. Kovalla kiireellä saatiin voimaan paperisotaa jolla ei ole mitään tekemistä ilmaston paranemisen kanssa.

  2. Onko tämä joku EU -vaade ?
    Ovatko vaikkapa isot EU maat laittaneet tikkua ristiin asiassa ?

    1. ”Onko tämä joku EU -vaade ?
      Ovatko vaikkapa isot EU maat laittaneet tikkua ristiin asiassa ?”

      On EU-vaade. Toteutustavan sai valita kansallisesti. EU määritteli vain sen, että pitää olla energiatodistus. Kansallisesti päätettiin siitä, mikä on todistuksen sisältö. Suomi valitsi laskennallisen todistuksen, jonka laatiminen on asiantuntijatehtävä, Ruotsi lähimenneisyyden kulutukseen perustuvan. Ajatuksena on se, että energiatodistuslaki kannustaa selvittämään, missä kohdissa voisi energiaa säästää, ja mitä investointeja voisi energiatehokkuuden parantamiseksi tehdä. Ilman tuota lakia kun moni ei ole asiaa edes ajatellut.

  3. Ei järjen häivää koko todistuksessa. En ymmärrä mitä uutta tietoa voi saada energiatodistuksesta, mikä voi ilmoittaa kiinteistön energian kulutuksen 2- 3 kertaiseksi todelliseen. Toivottavasti tästä tulee sellainen kansalaistotelettomuuden paikka, näkisivät päättäjätkin, että kansa ei niele aivan kaikkea tuubaa. Jos tämä on EU lähtöinen juttu, onko tietoa, miten esim. etelä-euroopassa noudatetaan tätä asetusta ?

  4. Mikähän instanssi lienee hyväksyttänyt tämän Malmivaaran yhtiön työntekijät virallisiksi energiatodistuksen laatijoiksi.
    Taitaa olla todistuksen painoarvo samaa luokkaa kuin aikanaan samaisen toimiston ministeriölle kehittämän kuntoarviotodistuksen. Todistuksen laatija ei vastaa lausunnostaan, koska rakenteita ei ole avattu, vai mitenkäs se menikään. Vastuu energiatodistuksen oikeellisuudesta jää taaskin pääosin todistuksen tilaajalle. Mutta taas on saatu uusi rahastuskeino, kun edellinen ei ilmeisesti enää tuota.

  5. E-todistus antaa kallisarvoista ja kuranttia tietoa.

    Se on työkalu, joka kertoo asukkaiden vedenkulutuksen makuuhuoneiden lukumäärän avulla.

    Se kertoo myös että yhtä öljylämmityskilowattia kohden tarvitaan 1,7 sähkökilowattia.

    Ei ole syytä epäillä etteikö esimerkiksi Latviassa tai Slovakiassa oltaisi otettu e-todistusta käyttöön samalla innolla ja hallintosakoilla uhaten.

    1. Aikaisemmin mainitun toimiston energiatodistelija kävi tekemässä eräälle rakennusalan korkeakoulutetulle energiatodistuksen. Hinta 800 euroa. Mitään järkeä koko touhussa ei ollut, ehdotuksetkin olivat niin fiksuja, että oikein pyörryttää: hanki toinen (!) ilmalämpöpumppu ja lisää eristettä yläpohjaan!
      Oli samalla maininnut, että palkkaavat linja-autolastillisen lisää energiatodistelijoita, kysyntää riittää kun laki pakottaa!

      NYT KAIKKI ALLEKIRJOITTAMAAN OMAKOTILIITON KANSALAISALOITE ENERGIATODISTUSLAIN MUUTTAMISEKSI.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat