Kokeile kuukausi maksutta

Lemminkäisen tulos miinukselle – 500 henkeä vähennetään

Lemminkäisen alkuvuosi on sujunut niin kehnosti, että yhtiö kertoi tulosjulkistuksensa yhteydessä rajuista henkilöstövähennyksistä. Lemminkäinen arvioi leikkaavansa henkilöstöään noin 500 henkilötyövuoden edestä. Vähennyksistä arviolta puolet kohdistuu Suomeen. Yhtiön liikevaihto supistui huhti-kesäkuussa 2013 hieman vuotta aiemmasta ja tulos painui selvästi miinukselle. Jo kuluvan vuoden ensimmäinen neljännes oli ollut Lemminkäiselle vertailujaksoa heikompi.

Lemminkäisen alkuvuosi on sujunut niin kehnosti, että yhtiö kertoi tulosjulkistuksensa yhteydessä rajuista henkilöstövähennyksistä. Lemminkäinen arvioi leikkaavansa henkilöstöään noin 500 henkilötyövuoden edestä. Vähennyksistä arviolta puolet kohdistuu Suomeen. Yhtiön liikevaihto supistui huhti-kesäkuussa 2013 hieman vuotta aiemmasta ja tulos painui selvästi miinukselle. Jo kuluvan vuoden ensimmäinen neljännes oli ollut Lemminkäiselle vertailujaksoa heikompi.

image

”Lemminkäisen tulos vuoden ensimmäisellä puoliskolla oli kokonaisuudessaan huono. Merkittävimmät kannattavuushaasteet olivat kansainvälisissä toiminnoissa. Suurin yksittäinen syy tappiolliseen tulokseen oli 4–12 viikkoa viimevuotista myöhemmin alkanut päällystys- ja kiviainesliiketoiminnan kausi kaikissa toimintamaissamme”, toimitusjohtaja Timo Kohtamäki sanoo yhtiön osavuosikatsauksessa.

”Vuonna 2011 käynnistetty, Suomen toimintoihin keskittyvä 50 miljoonan euron tehostamisohjelma on edennyt suunnitellusti. Nämä toimenpiteet eivät kuitenkaan ole riittäviä. Meidän on jatkettava kustannusrakenteen keventämistä vähentääksemme kausivaihtelun vaikutusta ja parantaaksemme kilpailukykyämme.”

Lemminkäisen tavoitteena on leikata kustannusrakennettaan vielä 30 miljoonalla eurolla. Tähän summaan sisältyy jo toukokuussa 2013 julkaistu 10 miljoonan säästösuunnitelma. Yhtiö odottaa säästöjen realisoituvan täysimääräisinä vuoden 2014 toisesta vuosipuoliskosta lähtien.

”Lisäämme edelleen alihankintoja ja ulkoistamista. Viemme loppuun toimenpiteet, joilla vähennämme merkittävästi alueellisia yksiköitä Suomessa ja Norjassa. Väistämättä tämä edellyttää myös henkilöstömäärän sopeuttamista vastaamaan liiketoiminnan volyymia.”

Henkilöstön sopeuttamistoimet koskevat Lemminkäinen-konsernin koko henkilöstöä kaikissa toimintamaissa.

Kotimaan liiketoiminta

Kotimaan talonrakentamisessa Lemminkäisen liikevaihto supistui selvästi niin toisella neljänneksellä kuin koko alkuvuonna. Toisella neljänneksellä myös liiketulos painui hieman miinukselle, mutta koko ensimmäisen vuosipuoliskon osalta liiketulos oli hieman parempi kuin vuotta aiemmin.

Yhtiön mukaan asuntokauppa hidastui maaliskuussa voimaan astuneen varainsiirtoveromuutoksen jälkeen, mutta normalisoitui jälleen kesäkuussa. Toimitilarakentamisen vähäinen aktiviteetti keskittyi pääkaupunkiseudulle.

Huhti-kesäkuussa omaperusteisia asuntoja valmistui vain 28, kun vuotta aiemmin lukema oli 260. Lemminkäinen arvioi, että vuonna 2013 omaperusteisia asuntoja valmistuu kaikkiaan noin 1 000, joista noin 65 prosenttia ajoittuu vuoden viimeiselle neljännekselle. Urakoinnin kannattavuus pysyi heikkona. Lisäksi edellisvuoden toisen neljänneksen tulosta kohensi pääkaupunkiseudun vilkas toimitilarakentaminen.

Infrarakentamisen puolella liikevaihdosta lähti niin toisella neljänneksellä kuin koko alkuvuonna reilu viidennes. Samalla myös liiketulos heikkeni toisella neljänneksellä kolmasosaan vertailujaksosta ja koko alkuvuoden osalta tulos painui miinukselle.
Yhtiön mukaan kokonaisrakentamisen väheneminen heijastui etenkin kiviainesten kysyntään. Lisäksi vuoden 2012 ensimmäiselle puoliskolle ajoittui useita infrarakentamisen erikoisurakointitöiden valmistumisia.

Kansainvälinen liiketoiminta

Kansainvälisissä toiminnoissa liikevaihto säilyi niin toisella neljänneksellä kuin ensimmäisellä vuosipuoliskollakin kutakuinkin samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Sen sijaan kannattavuus oli selvästi huonompi. Liiketulos oli tammi-kesäkuussa peräti 30,9 miljoonaa euroa miinuksella, kun vuotta aiemmin lukema oli 16,0 miljoonaa miinusta.

”Tulosta rasittivat Norjan tehostamistoimiin sekä televerkkoliiketoimintoihin liittyvät noin 10 miljoonan euron kertaerät.”

Tappiosta suurin osa tuli Skandinavian päällystystoiminnasta, missä kauden viivästymisen vaikutukset ulottuivat vuoden toiselle neljännekselle. Lemminkäisen päällystystoiminnan kustannusrakenne ja erityisesti henkilöstökulut olivat liian raskaat liiketoiminnan volyymiin nähden. Lisäksi Norjassa ja Ruotsissa käynnissä olevissa tunnelihankkeissa kannattavuus jäi viime vuotta heikommaksi. Kiristynyt kilpailutilanne Skandinaviassa painaa infraurakoiden hintatasoa. Ruotsissa talonrakentamisen tulos kehittyi hyvin.

Venäjällä omaperusteista asuntotuotantoa ei katsauskaudella valmistunut. Vähäistä asuntorakentamista paikkasivat talonrakentamisen ja talotekniikan urakointityöt. Päällystyskauden myöhästyminen näkyi myös Venäjän ja Baltian maiden infrarakentamisessa.

Lemminkäinen-konserni 4-6 2013/4-6-12 2012

  • Liikevaihto milj. euroa 521,2/567,0
  • Liikevoitto % -2,4/1,4
  • Tulos ennen veroja milj. euroa -19,3/2,0

1-6 2013/1-6 2012

  • Liikevaihto milj. euroa 827,6/882,4
  • Liikevoitto % -6,1/-1,6
  • Tulos ennen veroja milj. euroa -62,4/-22,3
  • Tilauskanta  milj. euroa 2 085,1/1 931,2
  • Omavaraisuusaste % 29,2/31,2
  • Tase milj. euroa 1 461,8/1 389,7
  • Henkilöstö (keskimäärin) 7 620/7 950

Muutoksia johdossa

Tulosjulkistuksen yhteydessä Lemminkäinen kertoi myös muutoksista yhtiön johdossa. Yhtiö perustelee muutoksia sillä, että kansainvälinen liiketoiminta on kasvanut merkittävästi viime vuosina, mutta näiden kasvumarkkinoiden kannattavuuskehitys ei kuitenkaan ole ollut yrityksen tavoitteiden mukaista.

Maaret Heiskari on nimitetty johtoryhmän jäseneksi vastuualueenaan Venäjän liiketoiminnot. Hän toimii tällä hetkellä Koneen Venäjän maajohtajana. Hän aloittaa Lemminkäisen palveluksessa vuoden loppuun mennessä. Heiskarilla on yli 15 vuoden johtamiskokemus Venäjällä. Hänen toimipaikkansa on Pietari.

Timo Vikström on nimitetty johtoryhmän jäseneksi vastuualueenaan Skandinavian liiketoiminnot. Hän toimii tällä hetkellä Skandinavian toiminnoista vastaavana johtajana ja Lemminkäinen Norge A/S:n toimitusjohtajana. Hän jatkaa toistaiseksi myös Norjan yhtiön toimitusjohtajana.

Suomen infrarakentamisen toimialajohtaja Harri Kailasalo vastaa jatkossa myös Baltian maista. Lisäksi hän vastaa projektiviennistä.

Toimialajohtaja Henrik Eklund siirtyy Lemminkäisen Ruotsin maajohtajaksi ja jättää paikkansa johtoryhmässä.

”Tavoitteenamme on vauhdittaa Venäjän ja Skandinavian kehitystä sekä tuoda nämä tärkeät markkinat entistäkin korostetummin esille johtoryhmätyöskentelyssä”, Kohtamäki toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lemminkäisen tulos miinukselle – 500 henkeä vähennetään”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat