Kokeile kuukausi maksutta

Niittykummun metroasema aiotaan rakentaa yhtä aikaa muiden asemien kanssa

Espoo kaavailee, että Niittykummun metroasema rakennettaisiin ja otettaisiin käyttöön samassa aikataulussa länsimetron muiden asemien kanssa. Vielä hankesuunnitelmavaiheessa Niittykummun asema jätettiin pelkäksi varaukseksi. Espoo suunnittelee myös Keran alueelle osayleiskaavaa, joka muuttaisi alueen merkittävästi kaupunkimaisemmaksi. Kaupunginhallitus käsittelee molempia asioita kokouksessaan maanantaina 30. syyskuuta.

Espoo kaavailee, että Niittykummun metroasema rakennettaisiin ja otettaisiin käyttöön samassa aikataulussa länsimetron muiden asemien kanssa. Vielä hankesuunnitelmavaiheessa Niittykummun asema jätettiin pelkäksi varaukseksi. Espoo suunnittelee myös Keran alueelle osayleiskaavaa, joka muuttaisi alueen merkittävästi kaupunkimaisemmaksi. Kaupunginhallitus käsittelee molempia asioita kokouksessaan maanantaina 30. syyskuuta.

Niittykummun metroasema jätettiin hankesuunnitelmavaiheessa varaukseksi, koska näköpiirissä ei ollut aseman käyttöönoton edellyttämää 8 000 matkustajan käyttäjämäärää vuorokaudessa. Suunnittelun edetessä on kuitenkin käynyt ilmi, että aseman rakentaminen valmiiksi metroliikenteen ollessa käynnissä on huomattavasti kalliimpaa kuin ennen liikenteen käynnistymistä.

Pääsyy kalliimpiin rakennuskustannuksiin metron kulkiessa on, että tehollinen työaika jäisi silloin aamuyön tunneille eli noin kello 00–05. Lisäksi rakennustarvikkeiden saaminen asematiloihin vaikeutuu, kun työtunnelin ja asemalaiturin väliin rakennetaan raiteet ja virtakisko. Alueen asukkaille öisestä rakentamisesta koituisi häiriöitä, joiden välttäminen nostaisi rakentamiskustannuksia lisää.

Niittykummun metroaseman rakentaminen valmiiksi maksaa 30 miljoonaa euroa. Metroaseman seudun asemakaavojen tuotto-odotukset ovat puolestaan noin 80 miljoonaa euroa. Mainituilla tuotoilla katetaan metroaseman lisäksi kunnallistekniikan toteutuskustannukset, joiksi on arvioitu runsaat 50 miljoonaa euroa. Maksut ja syntyvät kustannukset ovat siis tasapainossa.

Louhintatyöt Niittykummussa ovat nyt loppusuoralla. Asemarakennusurakan valmistelu on käynnissä. Urakkatarjousvaihe on ajoitettu vuoden lopulle, ja rakentamistyöt voisivat käynnistyä helmikuussa. Aseman rakennuskustannusten kannalta oleellista on saada kaikki ratatasolla tehtävät työt valmiiksi ennen metroliikenteen käynnistymistä. Tämän varmistamiseksi tarvitaan päätös rakennusurakan laajuudesta viimeistään marraskuussa 2013. Tällä varmistetaan kustannussäästöt.

Kerasta kaupunkimainen asuin- ja työpaikka-alue

Keran alueelle laadittava osayleiskaava muuttaa aluetta nykyistä merkittävästi kaupunkimaisemmaksi. Keran merkitys seudullisesti vahvana työpaikkakeskittymänä säilyy edelleen. Keran suunnittelualue on kooltaan noin 200 hehtaaria, joka kattaa Keran asemanseudun lisäksi Karamalmin ja Nihtisillan.

Kerasta suunnitellaan energiatehokas, kaupunkimainen ja omaleimainen alue, joka tukeutuu vahvasti raideliikenteeseen. Keran asemanseutu tulee olemaan tiivistä ja kaupunkimaista kävelykeskusta-aluetta. Tavoitteena on tehdä Kerasta niin houkutteleva, että alueella työssäkäyvät myös suurelta osin asuisivat siellä.

Osayleiskaavan luonnosvaiheessa tutkitaan vaihtoehtoja, joissa kokonaismitoituksena on 6 000–15 000 asukasta ja 8 000–14 000 työpaikkaa. Nykyisin asukkaita on 800 ja työpaikkoja 11 500.

Espoon kaupunkiradan ratasuunnittelu on käynnissä. Suunnittelun lähtökohtana on rakentaa Keran alueen läpikulkevan Rantaradan Leppävaara–Kauklahti-yhteysväli neliraiteiseksi. Pitkän aikavälin tavoitteena on joukkoliikenneyhteyksien merkittävä parantaminen myös pikaraitiotiellä, joka yhdistäisi länsimetron Suurpellon kautta Rantarataan. Pikaraitiotielinjausta tutkitaan Turuntielle asti.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Niittykummun metroasema aiotaan rakentaa yhtä aikaa muiden asemien kanssa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat