Kokeile kuukausi maksutta

Destian liikevaihto supistui – tilauskanta kasvoi

Destian jatkuvien toimintojen liikevaihto jäi kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä niukasti viime vuoden vastaavasta ajasta. Yhtiön tulos ennen veroja puolestaan koheni, mutta huomattavasti kasvaneet tuloverot painoivat kokonaistuloksen vertailujaksoa huonommaksi. Tilauskanta oli katsauskauden lopussa suurempi kuin vuotta aiemmin.

”Tilauskantamme on vahva ja suuri osa siitä ulottuu vuosille 2014 ja 2015. Vahva tilauskanta yhdessä projektinhallinnan parantamiseksi tekemiemme toimenpiteiden kanssa on hyvä perusta kannattavuuden paranemiselle ja hyvälle kassavirralle myös jatkossa”, toimitusjohtaja Hannu Leinonen sanoo.

Destia arvioi vuoden 2013 liikevaihdon jäävän edellisvuodesta ja liikevoiton olevan edellisvuoden tasolla.

Destia-konserni 7–9 2013/7–9 2012
(jatkuvat toiminnot)

  • Liikevaihto milj. euroa 156,0/156,2
  • Liikevoitto % 8,5/6,6
  • Tulos ennen veroja milj. euroa 13,1/10,2

1–9 2013/1–9 2012

  • Liikevaihto milj. euroa 346,4/372,7
  • Liikevoitto % 2,7/3,9
  • Tulos ennen veroja milj. euroa 12,1/11,4
  • Omavaraisuusaste % 43,2/36,6
  • Tase milj. euroa 211,2/231,6
  • Tilauskanta milj. euroa 672,5/646,4
  • Henkilöstö (keskimäärin) 1 526/1 613

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Destian liikevaihto supistui – tilauskanta kasvoi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat