Kokeile kuukausi maksutta

Älylukkofirma iLOQ kasvoi Suomen teknologiayhtiöistä nopeimmin

Elektromekaanisten lukkojen valmistaja iLOQ on noussut Suomen nopeimmin kasvavaksi teknologiayritykseksi Deloitten Technology Fast 50 -listauksessa. Deloitte mittasi suomalaisten teknologiayritysten liikevaihdon kasvua vuosina 2008–2012. Lukkoyhtiö iLOQ:n liikevaihto kasvoi viimeisen viiden vuoden aikana peräti 7 379 prosenttia.

image

Viime vuonna iLOQ:n liikevaihto oli runsaat 7,8 miljoonaa euroa, ja tänä vuonna yhtiö ylittää 12 miljoonaa euroa. Vuoden 2017 liikevaihtotavoite on asetettu 50–70 miljoonaan euroon. Yhtiö työllistää tällä hetkellä yli 40 henkeä.

”Olemme saavuttaneet muutamassa vuodessa yli 10 prosentin markkinaosuuden Suomessa ja saavuttaneet jalansijan Ruotsissa. Saksassa ja Hollannissa tuotteemme on herättänyt laajaa kiinnostusta, minkä johdosta perustimme alkuvuodesta 2012 maihin myyntiyhtiöt ja aloitimme lukkotoimitukset. Haemme aggressiivista kasvua erityisesti näiltä markkinoilta. Tulevaisuudessa kasvu tulee yhä enemmän Keski-Euroopasta”, iLOQ:n toimitusjohtaja Mika Pukari sanoo.

Yhtiö on kehittänyt digitaalisen lukitusjärjestelmän, joka tuottaa tarvitsemansa energian avaimen työntöliikkeestä. Digitaalisuuden etuna on muun muassa se, että avaimen katoaminen ei aiheuta ongelmia, koska avain voidaan poistaa käytöstä ohjelmoimalla lukot uudelleen.

Viime vuonna iLOQ sijoittui viidenneksi Deloitten Rising Star -listauksessa, joka on tarkoitettu 3–5 vuotta toimineille yrityksille. Älylukkoyhtiö on myös palkittu muun muassa Innosuomi-palkinnolla vuonna 2008.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Älylukkofirma iLOQ kasvoi Suomen teknologiayhtiöistä nopeimmin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat