Kokeile kuukausi maksutta

Jyväskylän Kankaan alueen arkkitehtuurikilvassa kaksi voittajaa

Jyväskylän Kankaan Piippurannan yleiseen arkkitehtuurikilpailuun osallistui kaikkiaan 35 ehdotusta, joista tuomaristo valitsi voittajiksi kaksi työtä. Voittajatyöt olivat Lunden Architecture Oy:n ”Piiput pellossa” ja UKI Arkkitehdit Oy:n ”Kirjosiipi”. Kilpailun järjestivät Jyväskylän kaupunki ja Skanska yhteistyössä.

Toinen voittajaehdotus "Kirjosiipi".

Kilpailussa pyrittiin löytämään ratkaisuja viihtyisään asumiseen Kankaan entisen paperitehtaan alueen ensimmäisen uudisrakennusvaiheen asemakaavoituksen ja toteutuksen pohjaksi.

”Piiput Pellossa kytkee uudisrakentamisen ennakkoluulottomalla tavalla vanhaan paperitehtaaseen ja Kirjosiiven laadukas asuntosuunnittelu ja arkkitehtuuriluovat pohjaa Kankaan tulevalle kaupunkikuvalle”, Jyväskylän kaupungin hankejohtaja Anne Sandelin toteaa.

Kilpailuraati painotti arvioinneissaan kaupunkitilallisia kokonaisratkaisuja, asuntojen toimivuutta ja joustavuutta sekä sitä, että ratkaisut kestävät aikaa. Suunnitelmat asettavat lähtökohdan koko Kankaan alueen toteutuksen tavoitetasolle.

”Kankaalle haetaan ilmettä, jossa näkyvät historiallinen teollisuusmiljöö ja toisaalta vehreys ja hyvät ulkoilumaastot. Alue on kävely- ja pyöräilymatkan päässä keskustasta, mutta siitä ei ole tarkoitus tehdä liian kaupunkimaista tai urbaania”, kaavakehitysjohtaja, arkkitehti Hille Kaukonen Skanskalta kertoo.

Valmistelussa myös toisen alueen asemakaava

Piippurannan lisäksi Kankaan alueelle on parhaillaan valmistelussa myös toinen asemakaava. Tavoitteena on, että se voitaisiin vahvistaa vuoden 2014 loppuun mennessä. Kunnallistekniikan rakentaminen käynnistyy tänä vuonna, ja Kankaan alueen asuntorakentaminen käynnistyy Piippurannasta keväällä 2015. Ensimmäisten asukkaiden on tarkoitus päästä muuttamaan alueelle vuoden 2016 aikana.

Jyväskylän kaupunki ja Skanska allekirjoittivat syyskuussa 2013 sopimuksen yhteistyöstä Kankaan alueen kehittämiseksi.

Kaupungin pyrkimyksenä on toteuttaa Kankaasta monipuolinen asumisen, työpaikkojen ja palvelujen alue, joka yhdistää ydinkeskustan luontevasti Seppälään. Vanhalle paperitehtaalle halutaan palveluita ja tiloja, jotka houkuttelevat alueelle erilaista toimintaa ja luovat sinne elävää kaupunkirakennetta. Ajatuksena on, että vanhan paperitehtaan kehittäminen tapahtuu samaan aikaan asuntorakentamisen käynnistyessä.

Kankaalle on arvioitu sijoittuvan noin 3 000 asukasta ja noin 2 100 uutta työpaikkaa noin vuoteen 2025 mennessä. Valmiiksi rakennetussa kaupunginosassa asuu vuoteen 2040 mennessä yhteensä noin 5000 asukasta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jyväskylän Kankaan alueen arkkitehtuurikilvassa kaksi voittajaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat