Kokeile kuukausi maksutta

Konevuokraamojen tulokset kehittyivät eri suuntiin

Konevuokraamojen Cramon ja Ramirentin liikevaihdot painuivat kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavasta ajasta. Ilman yhtiöiden Venäjän ja Ukrainan yhteisyritystä Fortrentiä ja paikallisissa valuutoissa laskettuna molempien yhtiöiden liikevaihdot säilyivät kuitenkin kutakuinkin ennallaan. Ramirentillä alkuvuoden tulos heikkeni selvästi mutta säilyi jonkin verran plussalla, kun taas Cramolla tulos koheni mutta jäi hieman miinukselle.

Cramo

”Haastavan alkuvuoden jälkeen tuloksemme alkoi parantua maaliskuussa. Leudon talven vuoksi lämmityspalveluiden kysyntä jäi poikkeuksellisen vähäiseksi tammi-helmikuussa, mikä vaikutti liikevaihtoomme Pohjoismaissa. Näyttää kuitenkin siltä, että leudon talven ansiosta rakentaminen on päässyt hyvin alkuun jo maaliskuussa eli hieman tavanomaista aikaisemmin. Odotan loppuvuodelle myönteistä kehitystä erityisesti Ruotsissa ja Saksassa, joissa kasvuennusteet kuluvalle vuodelle ovat hyvät. Myös muilla markkinoillamme on positiivisia merkkejä siitä, että kasvu pääsee alkuun vuonna 2014”, Cramon toimitusjohtaja Vesa Koivula sanoo.

Koivula myöntää, ettei ensimmäisen vuosineljänneksen tulos vastannut täysin odotuksia, mutta hän uskoo Cramo-konsernin saavuttavan tulostavoitteensa koko vuoden osalta. Hän odottaa vuokrausmarkkinoiden kääntyvän kasvuun kesän aikana ja yhtiön liiketoiminnan kehittyvän myönteisesti tästä eteenpäin.

Cramo pitää koko vuoden 2014 ohjeistuksensa ennallaan. Yhtiö arvioi EBITA-marginaalinsa jatkavan paranemistaan vuoteen 2013 verrattuna. Myös konsernin liikevaihdon odotetaan kasvavan vuonna 2014, joskin valuuttakurssimuutokset vaikuttavat liikevaihdon tarkkaan määrään.

Ramirent

”Konevuokrauspalveluiden kysyntä oli edelleen vaihtelevaa päämarkkinoillamme vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aikana. EBITA-liiketulosprosentti ei ole tyydyttävällä tasolla ja tulemme priorisoimaan kannattavuuden vahvistamista. Toimenpiteitä tehokkuuden parantamiseksi lisättiin ensimmäisellä neljänneksellä”, Ramirentin konsernijohtaja Magnus Rosén toteaa.

”Keskitymme edelleen parantamaan tehokkuuttamme ja kilpailuasemaamme. Jatkamme myös hinnoittelun kehittämistä, toimipisteverkoston optimointia, kaluston käyttöasteen parantamista ja hankintojen hallinnon kehittämistä.”

”Vahva taseemme mahdollistaa ulkoistusmahdollisuuksien ja valikoitujen pienten ja keskisuurten yritysostojen toteuttamisen sekä uusille asiakassektoreille ja maantieteellisille alueille laajentumisen vuonna 2014.”

Ramirentin ohjeistus on hyvin epämääräinen, sillä yhtiö kertoo jatkavansa tiukkaa kustannusten hallintaa ja arvioi, että vuoden 2014 investoinnit ovat noin vuoden 2013 tasolla. Vahva taloudellinen asema mahdollistaa konsernin jatkavan kannattavan kasvun tavoittelua.

Fortrent

Cramon ja Ramirentin maaliskuussa 2013 perustama, Venäjän ja Ukrainan yhteisyritys Fortrentin liikevaihto painui 9,3 miljoonaan euroon, jossa oli laskua edellisvuoteen verrattuna 26,2 prosenttia. Paikallisissa valuutoissa liikevaihto laski 13,0 prosenttia. Liikevaihdon lasku johtui Ukrainan kriisin aiheuttamasta heikentyneestä markkinatilanteesta sekä Venäjän ruplan ja Ukrainan hryvnian heikentymisestä suhteessa euroon.

Fortrentin katsauskauden tulos oli -0,8 miljoonaa euroa, kun se oli vuotta aiemmin -0,7 miljoonaa euroa. Heikentyneessä markkinatilanteessa Fortrent sopeutti nopeasti kulujaan. Lisäksi Fortrent on laskenut investointitasoaan vuodelle 2014, mikä vaikuttaa myös liikevaihdon määrään vuonna 2014.

Fortrent aikoo laajentaa toimipisteverkostoaan uusiin kaupunkeihin Venäjällä vuonna 2014 sekä uusia toimipisteitä perustamalla että liittämällä aiempia yritysvetoisia toimipisteitä Fortrentiin. Tavoitteena on parantaa myös kannattavuutta vuoteen 2013 verrattuna, mutta Ukrainan kriisi asettaa tavoitteen toteutumiselle haasteita.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Konevuokraamojen tulokset kehittyivät eri suuntiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat