Pientalotyömaat ovat vaarallisimpia rakennustyömaita, koska työmailla ei noudateta työturvallisuusmääräyksiä. Viime vuonna omakotitalotyömailla sattuneissa tapaturmissa kuoli kolme työntekijää.

Pientalotyömaat vaarallisimpia rakennustyömaita

Pientalotyömaat ovat vaarallisimpia rakennustyömaita, koska työmailla ei noudateta työturvallisuusmääräyksiä. Viime vuonna omakotitalotyömailla sattuneissa tapaturmissa kuoli kolme työntekijää.

Kirjoittaja(t) Johanna Aatsalo

Aluehallintoviraston työsuojelutarkastajat suorittavat tällä viikolla tehovalvontaa omakotitalotyömailla. Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että pientalotyömaat ovat edelleen vaarallisimpia rakennustyömaita. Omakotityömailla sattuu vahinkoja, koska esimerkiksi putoamissuojausta ei järjestetä, työtelineiden ja tikkaiden turvallisuuteen ei kiinnitetä riittävästi huomiota eikä henkilökohtaisia suojavarusteita ole käytössä.

Pientalotyömaiden työsuojelun leväperäisyyden vuoksi rakennusalan työsuojelun valvontaa kohdistetaan yhä enemmän pientalotyömaihin. Tavoitteena on työturvallisuuden tason nostaminen ja työtapaturmien määrän vähentäminen.

Tarkastuksien yhteydessä selvitetään myös ovatko rakennushankkeen osapuolet rakennuttaja ja urakoisijat sopineet selkeästi työmaan päätoteuttajan ja työsuojelusta vastaavan henkilön nimeämisestä.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pientalotyömaat vaarallisimpia rakennustyömaita”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi