Kokeile kuukausi maksutta

Sweco ja Vison Alliance kilpailuttavat Tampereen ratikan suunnittelijat

Tampereen raitiotiehanke nytkähti eteenpäin, kun kaupunki valitsi hankintakonsultit.

 

Tampereen raitiotiehanke nytkähti eteenpäin, kun kaupunki valitsi hankintakonsultit.  

Tampereen kaupunki valitsi raitiotiehankkeen hankintakonsultiksi yritysryhmä Vison Alliance Partners Oy:n, Sweco PM Oy:n, Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy:n ja Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy:n. Valintaperusteena oli kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous.

Tässä vaiheessa tehdään tarkat suunnitelmat, joiden perusteella kaupunginvaltuusto tekee päätöksiä rakentamisesta vuonna 2016. Hankintakonsulttiryhmä suunnittelee ja toteuttaa kehitysvaiheen toimijoiden kilpailuttamisen tiiviissä yhteistyössä kaupungin kanssa.

Tampereen raitiotien ensimmäisen, noin 23,5 kilometrin linjan ulottuvilla ovat Tampereen suurimmat väestö- ja työpaikkakeskittymät, maakunnallinen keskussairaala, rautatieasema, neljä korkeakoulua sekä merkittäviä täydennysrakentamisen mahdollisuuksia.

Valtuusto on asettanut hankkeen rakentamiselle 250 miljoonan euron hintakaton. Lisäksi kaupunki edellyttää valtion osallistumista 30 prosentilla osuudella hankkeen kustannuksiin.

Sweco PM johtaa raitiotiehankkeen hankintakonsulttiryhmää, vastaa hankinta-asiakirjojen laadinnasta sekä toimii projektinjohtoon ja teknisiin hankintoihin erikoistuneena asiantuntijana. Hannes Snellman toimii hankkeen oikeudellisena neuvonantajana vastuualueenaan sekä sopimus- että hankintajuridiikka. Inspira toimii taloudellisena ja rahoituksellisena neuvonantajana sekä koordinoi hankkeen toteutusmallivalintaa. Vison vastaa sopimusosapuolten ja projektien integroinnista sekä tätä tukevista sopimusjärjestelyistä.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Sweco ja Vison Alliance kilpailuttavat Tampereen ratikan suunnittelijat”

  1. Kovin tuntuu olevan rahakasta porukkaa siellä Tampereella 250 miljoonaa raitiotiehen ja katto nousee varmasti kuin Amerikan lainakatto.
    Eiköhän kaikki mainittavat paikat saavuteta jo nyt linja-autoilla ja muutenkaan linja auto ei ole läheskään niin paikkasidonnainen.
    BRT bussit yleistyvät kovaa tahtia ja ovat yksinkertaisesti äänettömiä kumipyöräjunia.
    Ladattavat linja-autot on käytössä lähes koko maailmassa jo viidessä vuodessa ja suurempia infra investointeja ei tarvita ei myöskään konsultteja. Suomessa aloitetaan ensi vuonna ladattavien linja-autojen valmistus, autot ovat kevyitä alumiinirakenteisia ja akustot hyvin kevyitä, koska auto ajetaan päätepysäkeillä lataustelineeseen, kuin nurmikon leikkuun robotti.
    Pahasti pelkään, että Tampereella tehdään kallis virheinvestointi väärään aikaan.

    Terveisin Turust

  2. Mihin toi mustamakkara kylä ratikkaa tartteee.Eihän siellä edes asu juuri ketää.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat