Kokeile kuukausi maksutta

Sijoittajat kiihdyttivät uusien asuntojen kauppaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella

Myytävien uusien asuntojen markkina pyörii hämmästyttävän kovilla kierroksilla pääkaupunkiseudun ulkopuolella, ilmenee Rakennuslehden markkinakatsauksesta. Asuntokauppa kasvoi, aloitusten määrä on erittäin hyvällä tasolla, eikä valmiiden varastokaan ole kovin paljon kasvanut puolen vuoden tarkastelujaksolla. Hyvien lukujen taakse kätkeytyy kuitenkin iso muutos, sillä kysyntä perustuu selvästi aikaisempaa enemmän asuntorahastojen ja muiden sijoittajien tekemiin asuntokauppoihin.

Kauppoja paljon

Uusien asuntojen kauppa lisääntyi viime maaliskuusta 16 prosenttia ja vuodessa 8 prosenttia. Kauppoja tehdään todella vilkkaasti, sillä nykytaso on 6 prosenttia yli kymmenen vuoden keskiarvotason. Ero rajusti alentuneeseen käytettyjen asuntojen kauppaan on iso.

Vaikka asuntokauppa on käynyt erittäin hyvin, myynnissä olevien asuntojen määrä kasvoi entisestään. Tarkastelluilla alueilla on myynnissä 4998 rakenteilla olevaa tai valmista asuntoa. Vuodessa määrä lisääntyi 247 asunnolla. Kymmenen vuoden keskiarvo ylittyy myytävissä asunnoissa peräti 29 prosentilla.

Valmiiden varasto kasvoi

Sijoittajien tekemistä kaupoista huolimatta valmiiden myymättömienasuntojen määrä lisääntyi. Varasto kasvoi puolessa vuodessa 88:lla ja vuodessa 223 asunnolla. Tarkastelluilla alueilla odottaa ostajaansa 1356 valmista asuntoa. Koko pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Suomessa valmiiden varasto on arviolta 2·250 asuntoa. Jo useampi kuin joka neljäs myynnissä oleva asunto on valmis. Valmiiden asuntojen varasto on kasvanut melko tasaisesti ympäri Suomea.

Selvityksessä arvioidaan markkinatilannetta myynnissä olevien asuntojen ja tehtyjen kauppojen välisellä suhdeluvulla. Tämä tarjonta-kysyntälukema kertoo, kuinka kauan myynnissä olevien asuntojen kauppaaminen kestää kuluneen kuuden kuukauden kaupantekovauhdilla. Myyntivaraston pituus on nyt 11,4 kuukautta. Maaliskuusta varasto kutistui 1,2 kuukaudella, mutta asunnoista on edelleen ylitarjontaa.

Kymmenen vuoden aikajaksolla keskimääräinen myyntivarasto on ollut 9,8 kuukautta.

Asuntoaloituksia paljon

Ankeasta taloustilanteesta huolimatta asuntoaloitusten määrä on säilynyt korkeana. Tarkastelluilla alueilla aloitettiin kuudessa kuukaudessa 2901 asunnon rakentaminen, mikä on 11 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Tarkasteltujen alueiden perusteella voi arvioida, että koko pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Suomessa aloitettiin 12 kuukauden aikana noin 8900 myytävän omistusasunnon rakentaminen.

Rahastojen tekemillä kaupoilla on oleellinen merkitys kaikkiin asuntomarkkinoita kuvaaviin lukuihin. Kuluttajatkin ostavat edelleen asuntoja, mutta ilman sijoittajia valmiiden varasto olisi paisunut ja uusien kohteiden aloitukset olisivat melko vähissä.

Hinnat nousivat rajusti

Myynnissä olevien uusien asuntojen neliöhinnat kallistuivat puolessa vuodessa 3,0 prosenttia ja vuodessa 7,0 prosenttia. Asuntojen koon pieneneminen selittää osan neliöhintojen noususta, mutta siitä huolimatta nousuvauhti on matalan inflaation oloissa yllättävää.

Keskihinnaltaan halvin kerrostaloneliö on myynnissä Raumalla (2892 euroa) ja kallein Turussa (4547 euroa). Halvimmat rivitaloneliöt ovat Oulussa (2224 euroa), kalleimmat Raumalla (3666 euroa).

Isoja eriä ostavat sijoittajat pystyvät neuvottelemaan asunnoista alennuksia. Kuluttajillekin asuntoja on myynnissä alennuksilla ja isoilla kylkiäisillä, joskin tällaisten asuntojen osuus on arviolta vain 2–3 prosenttia koko tarjonnasta.

Oulussa vilkasta

Tarkastelluista alueista uusien asuntojen markkina pyörii kovimmilla kierroksilla Oulun seudulla, jossa kauppojen määrä lisääntyi viime syksystä 43 prosentilla ja aloituksia kertyi yli 700 puolessa vuodessa. Tarjonta-kysyntätilanne on siellä tasapainossa. Myös muulla Pohjanmaalla aloitus- ja kauppatilanne on hyvä. Uusia aloituksia oli hyvin myös Kuopion ja Turun seuduilla.

Myyntivarasto on paisunut suurimmaksi Turun seudulla ja Jyväskylässä. Lahdessa kauppa on ollut verkkaista ja aloituksia kertyi vain sata puolessa vuodessa.

Lue asuntomarkkinoista lisää blogista.

Tiedot perustuvat STH-Group Oy:n tekemään seurantaan, joka koskee kahdeksaa aluetta pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Pääkaupunkiseutua koskeva markkinakatsaus julkaistaan marraskuun ensimmäisellä viikolla.

Twitter: @toimittaja1

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Sijoittajat kiihdyttivät uusien asuntojen kauppaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella”

  1. Pääkaupunkiseudulla suuri asuntohinta kupla, parempi myydä ja viedä vaikka metsäsijoitukseen odottamaan parempia aikoja.

  2. Onko tämä asuntokupla vielä se sama, joka oli viisi vuotta sitten?

  3. Joo, tää on se ihan sama. Spekulantit ostakoon mäntymettää ja me muut asuntoja. Hyvillä sijainneilla olevien asuntojen hinnat eivät tule romahtamaan, ellei lainan saatavuuteen tai korkoihin tule isoja muutoksia. Rakennusliikkeet osaavat jo tahdistaa tuotantoaan markkinoiden mukaan, ei omien resurssien mukaan.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat