Kokeile kuukausi maksutta

Teräs- ja julkisivurakentaja Normekin toimitusjohtaja vaihtuu

Normek-konsernia vuodesta 1991 alkaen johtanut DI Klaus Saarikallio jättää toimitusjohtajan tehtävänsä. Hänen seuraajansa DI Vesa Marttinen siirtyy yhtiön toimitusjohtajaksi Turun Korjaustelakka Oy:n toimitusjohtajan paikalta.

Normek-konsernia vuodesta 1991 alkaen johtanut DI Klaus Saarikallio jättää toimitusjohtajan tehtävänsä. Hänen seuraajansa DI Vesa Marttinen siirtyy yhtiön toimitusjohtajaksi Turun Korjaustelakka Oy:n toimitusjohtajan paikalta.

Marttinen aloittaa Normekin palveluksessa 17.11.2014 ja hänet on nimitetty toimitusjohtajaksi 1.12.2014 alkaen. Saarikallio jatkaa tehtävässään siirtymäkauden ajan, ja tämän jälkeen Normek-konsernin hallituksen jäsenenä sekä merkittävänä osakkeenomistajana. Normekin uuden toimitusjohtajan Marttisen aiemmat työtehtävät ja kokemus muodostuvat pääosin meriteollisuuden kansainvälisistä johtotehtävistä.

”Olen toiminut yhtiön toimitusjohtajana yli kahden vuosikymmenen ajan ja päätän pitkäaikaisen urani Normek-konsernin toimitusjohtajana haikein mielin. Näiden vuosien aikana Normek on kehittynyt pienehköstä konepajasta yhdeksi Suomen ja Ruotsin johtavista teräs- ja julkisivurakentajista. Mielestäni nyt on sopiva hetki antaa tilaa uusille tuulille yhtiön kehittämiseksi seuraaviin kasvuvaiheisiin”, Saarikallio toteaa.

”Saan johdettavakseni erittäin kokeneen ja ammattitaitoisen tiimin. Siirryn innostuneena laivanrakentamisen projekteista teräs- ja julkisivurakentamisen mielenkiintoiseen maailmaan. Uskon aiemman kokemukseni täydentävän hyvin Normekin organisaatiota, ja yhdessä osaavan henkilöstön kanssa olen valmis viemään yhtiötä eteenpäin”, Marttinen kommentoi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Teräs- ja julkisivurakentaja Normekin toimitusjohtaja vaihtuu”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat