Kokeile kuukausi maksutta

Suomen Skanska paransi viime vuonna

Skanska Oy -konserni kohensi viime vuonna sekä liikevaihtoaan että liikevoittoaan vuoteen 2013 verrattuna. Taustalla oli rakentamispalvelujen hyvä kannattavuus. Sen sijaan asuntomyynti ja omaperusteiset asuntoaloitukset vähenivät verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon yleisen markkinatilanteen mukana.

”Olen hyvin tyytyväinen viime vuoden tuloskehitykseemme, sillä Skanskan Suomen-toimintojen kannattavuus parani edelleen vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta. Vuonna 2014 kaksi tukijalkaamme, rakentamispalvelut ja asuntoprojektikehitys, ovat kuitenkin kulkeneet eri suuntiin: rakentamispalvelujen kannattavuus kehittyi suotuisasti vuoteen 2013 verrattuna, mutta asuntoprojektikehityksen tilanne heikkeni vaisun markkinatilanteen vuoksi”, Skanska Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Särkilahti sanoo.

”Rakentamispalveluissa olemme pitkäjänteisesti kehittäneet tuottavuutta ja hankintaa, ja tämän työn tulokset näkyvät osaltaan jo viime vuoden luvuissa. Pystyimme kasvattamaan myös rakentamispalvelujen liikevaihtoa noin 6 prosenttia. Liikevaihdon kasvua vauhditti osaltaan aktiivinen vuokra-asuntorakentaminen.”

”Asuntoprojektikehityksessä myytyjen asuntojen määrä väheni huomattavasti edelliseen vuoteen verrattuna. Tästä johtuen asuntoprojektikehityksen liikevaihto supistui edelleen ja liikevoitto jäi hyvin vaatimattomaksi. Toisaalta asuntorahastoille suunnattujen rakennusprojektien myynnissä kehitys on ollut rohkaisevaa. Asuntosijoittajat ovat olleet aktiivisia, ja tämä on osaltaan kompensoinut kuluttajamyynnin verkkaisuutta. Oikealla tuotteella ja oikealla sijainnilla saavutetaan hyvät tulokset myös heikossa markkinatilanteessa. Erityisen osuva esimerkki tästä ovat Oulussa Kauppakeskus Valkean yhteyteen rakennettavat asunnot, joiden myynti sujui erinomaisesti.”

Skanskan henkilöstömäärä Suomessa oli vuoden 2014 lopussa yhteensä 2 179 henkilöä, kun vuoden 2013 lopussa henkilöstömäärä oli 2 398.

”Henkilöstömäärän supistuminen johtui pääosin toimintojen mukauttamisesta odotusten mukaisesti heikentyneeseen markkinatilanteeseen.”

Skanska Oy -konserni 2014/2013

Liikevaihto milj. euroa 835,0/797,5
Liikevoitto milj. euroa 35,3/32,9
Liikevoitto % 4,2/4,1
Tulouttamaton tilauskanta milj. euroa 589,6/668,0
Saadut tilaukset milj. euroa 655,3/783,7

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suomen Skanska paransi viime vuonna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat