Asuntomessuilla pysäytettyä kohdetta urakoi vantaalainen yritys – puutteita ollut aiemminkin

Yle uutisoi eilen, että Aluehallintoviraston (AVI) tarkastajat määräsivät yhden pientalon rakennustyöt keskeytettäviksi Vantaan Kivistön asuntomessualueelle tehdyssä yllätysiskussa. Useita työturvallisuuspuutteita sisältävä raportti osoittaa, että työsuojelutarkastajat olivat käyneet työmaalla jo aiemminkin.

Kirjoittaja(t) Mikko Kortelainen

Kohdetta rakentaa Maestro Rakenne Oy.

”Tarkastuksella annoin väliaikaisen käyttökiellon työskentelystä telineellä ilman putoamisuojausta, työmaan kulkuteiden kunnosta ja putoamisuojauksen puuttumisesta toisen kerroksen holvilta. Näistä oli annettu aikaisemmissa työsuojelutarkastuksissa viranomaisohjeistusta, mutta määräysten vastainen tila jatkui työmaalla edelleen”, tarkastaja Jari Nykäsen raportissa todetaan.

Käyttökieltojen lisäksi työnantaja sai huomautuksia useasta asiasta. Tarkastusraportin mukaan työntekijät eivät käyttäneet silmäsuojaimia. Tästä asiasta oli annettu toimintaohjeet kahdessa työsuojelutarkastuksessa.

Puusta valmistettuja nojatikkaita oli käytetty työmaalla ainoina nousuteinä toiseen kerrokseen molemmissa taloissa. Puisten nojatikkaiden käyttö sisätyy väliaikaiseen käyttökieltoon.

”Nojatikkaita ei saa käyttää työalustana, eikä kulkutienä kerrosta ylemmäs”, raportissa todetaan.

Työmaa sotkuinen

Tarkastusraportin mukaan työmaa oli niin sotkuinen, että siellä oli vaarallista liikkua. Työmaan järjestyspuutteet sisältyvät väliaikaiseen käyttökieltoon.

”Rakennustyömaalla on huolehdittava turvallisuuden ja terveyden edellyttämästä siisteydestä riittävällä siivouksella. Työpisteessä, kulkuteillä ja telineillä ei saa olla työskentelyä haittaavaa tai kompastumisvaaraa aiheuttavaa rakennusjätettä tai -materiaalia. Työstä aiheutuva jäte on kerättävä jäteastioihin. Rakennusmateriaalit on pidettävä siististi varastoituna. Työmaa on siivottava ja järjesteltävä turvalliseksi ennen kuin työtä voidaan jatkaa”, raportissa todetaan.

Nykäsen mukaan Maestro Rakenne rakentaa asuntomessualueella kahta pientaloa.

Tarkastajat kävivät läpi kaikki asuntomessualueen pientalokohteet, kaikkiaan kolmisenkymmentä. Yritysten rakennustyömailta poistettiin muutama työntekijä, joilla ei ollut pakollista tunnistekorttia. Nykäsen mukaan aikaisemmilla käynneillä messualueen rakentajilta puuttui enemmän tunnistekortteja.

Tätä artikkelia on kommentoitu 5 kertaa

5 vastausta artikkeliin “Asuntomessuilla pysäytettyä kohdetta urakoi vantaalainen yritys – puutteita ollut aiemminkin”

  1. Sellaiselle firmalle EI pidä antaa mitään tehtäväksi Nimi ja firman omistajat pantava yritys kieltoon kokonaan!!! Saavat vaihtaa alaa kokonaan se on työturvallisuus riski

  2. Ei ole Vantaalainen yritys Espoosta se on Vantaalla posti osoite Johan se antaa tuo epäilyttävää yrityksen toiminnasta sille on laitettava erityisesti tarkkailuun koko lafka miten hoituvat maksut jne…nämä on sarjassaan niitä kupru firmoja!!!

  3. Entä mikä Vantaalainen viranomainen tai valtion ympäristöviranomainen vastaa kiellettyjen HBCD -(hexabromicyloklodoekaani) myrkkyharkkojen sallimisesta esittelykohteissa? Onko viranomaisia harhautettu? Onko myrkylliset styroksitalot purettava ennen messujen alkua, vai vasta messujen jälkeen, kun niihin alitstumisesta on ensin ehditty rahastaa? Pitääkö yleisöä varoittaa kuten asbestikohteessa käymisestä? Onko yleisön pääsy myrkkytaloihin kokonaan estettävä mesujen ajaksi? Kielletty HBCD- myrkkyhän jää styroksitaloihin asukkaita vaivaamaan messujärjestäjän poistumisen jälkeenkin. Mitä pitääisi tehdä asuntomessujen lukuisille HBCD-myrkkyharkoista aikaisemmin rakennetuille lukuisille styroksitaloille, onko asukkaita varoitettu? EIhän sellaisissa myrkkytaloissa saa herkässä kasvuvaiheessa olevia lapsia altistaa. Googlaamalla HBCD löytyy lisätietoja myrkyn vaikutuksista.

  4. Hyvin näkyy kun remonttifirma alkaa rakentamaan. (Maestro-rakenteen nettisivut) Paljon on puutteita osaamisessa ja urakan hallinnassa. Vaan aikojen sivuhan remontoijat ovat koittaneet isompaa kakkua, toiset onnistuen ja suurin osa epäonnistuen.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi