IL: Espoonlahden kirkossa sortumavaara

Espoonlahden kirkon kirkkosalissa on todettu vakava sortumavaara. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Espoonlahden kirkon kirkkosalissa on todettu vakava sortumavaara. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Vuonna 1980 valmistuneen kirkon peruskorjaustöiden oli määrä alkaa ensi syksynä. Töiden valmistelun yhteydessä insinöörit havaitsivät viime viikolla, että yli 400 henkeä vetävän salin kattopalkit ovat haurastuneet eivätkä ne kannata enää edes omaa painoaan.

Iltalehden haastatteleman Espoonlahden kirkon rovastin Hans-Christian Danielin mukaan kirkkosali on suljettu sortumavaaran vuoksi. Kirkkosali on poissa käytöstä ainakin elokuun loppuun saakka. Varsinainen korjaustyö pääsee alkamaan todennäköisesti vasta ensi vuoden alussa.

Kirkon ovat suunnitelleet arkkitehdit Timo ja Tuomo Suomalainen, joiden töistä tunnetuin on Temppeliaukion kirkko. Espoonlahden kirkon rakennusmateriaaleina on käytetty esimerkiksi betonia ja kuparia sekä rakennuspaikalta louhittua kiveä.

Rakennuksen valmistuminen viivästyi aikoinaan, koska yksi kirkon urakoitsijoista meni konkurssiin. Sen vuoksi kattopalkit lojuivat ulkona huonosti suojattuina kuukausia ja pääsivät kastumaan pahasti.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “IL: Espoonlahden kirkossa sortumavaara”

  1. Kyllä on taas vastuuttomuus huipussaan! Mikä meihin suomalaisiin on mennyt? Sama välinpitämättömyys näkyy kaikessa.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi