Kokeile kuukausi maksutta

Vuokra-asuntojen tulorajat palaamassa – nelihenkinen perhe saisi tienata lähes 7 300 euroa

Ympäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle säädösmuutoksen, jolla valtion tukemiin asuntoihin asetettaisiin tulorajat Helsingin ja Tampereen seudulla.

Ympäristöministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle säädösmuutoksen, jolla valtion tukemiin asuntoihin asetettaisiin tulorajat Helsingin ja Tampereen seudulla.
Kuuntele juttu

Aikaisemmin asukasvalinnan tulorajat olivat käytössä, mutta niistä luovuttiin lopullisesti vuonna 2008.

Tulorajat koskisivat uusien asukkaiden valintaa valtion tuella rakennettuihin vuokra- ja osaomistusasuntoihin. Tulot tarkistettaisiin jatkossa myös asuntojen keskinäisissä vaihtotilanteissa ja asunnon vaihtamisessa saman omistajan asuntojen kesken.

Tulorajojen lisäksi asunnon tarve ja varallisuus säilyisivät edelleen tasavertaisina vertailuperusteina, eli asukkaaksi olisi edelleen valittava se, jolla on pienimmät tulot, vähiten varallisuutta ja suurin asunnontarve. Tämä koskee myös asunnon vaihtotilanteita.

Kahden aikuisen ja kahden lapsen perheen tuloraja olisi 7 270 euroa. Kahden aikuisen ja kolmen lapsen perhe saisi tienata 7 870 euroa.

Yhden aikuisen tuloraja on 3 540 euroa ja kahden aikuisen tuloraja 6 020 euroa.

Tulorajoja ei sovellettaisi erityistä tukea tarvitseville ryhmille tarkoitetuissa asunnoissa. Näissä kohteissa asukasvalinta tehtäisiin kuten nykyisinkin, eli vertailemalla hakijaruokakuntien asunnon tarvetta, tuloja ja varallisuutta.

Lausuntoja luonnoksesta voi antaa 5.11.2015 asti. Asetusmuutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2016 alussa. Säännöksiä kuitenkin sovellettaisiin vasta huhtikuun 2016 alusta lukien tehtäviin asukasvalintapäätöksiin.

Esitys perustuu hallitusohjelman linjauksiin. Tavoitteena on, että valtion tukemat vuokra-asunnot ohjautuisivat kireillä asuntomarkkina-alueilla niitä eniten tarvitseville.

Hallitusohjelmassa linjattiin myös, että Ara-vuokra-asukkaiden tuloja ryhdytään tarkistamaan uusissa vuokasuhteissa myös asumisaikana. Tässä ympäristöministeriön esityksessä ei ole asumisaikaista tulojen tarkistamista koskevia muutoksia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vuokra-asuntojen tulorajat palaamassa – nelihenkinen perhe saisi tienata lähes 7 300 euroa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat