Kokeile kuukausi maksutta

Metsä Wood käynnistää yt-neuvottelut Kerto- ja vaneritehtaillaan

Metsä Groupin puutuoteliiketoiminnasta vastaava Metsä Wood käynnistää yhteistoimintaneuvottelut ottaakseen käyttöön uuden tavoiteorganisaatiomallin kaikilla Kerto- ja vaneritehtaillaan. Yhtiö arvioi henkilöstön vähentämistarpeen olevan yhteensä noin 60 henkeä.

Metsä Groupin puutuoteliiketoiminnasta vastaava Metsä Wood käynnistää yhteistoimintaneuvottelut ottaakseen käyttöön uuden tavoiteorganisaatiomallin kaikilla Kerto- ja vaneritehtaillaan. Yhtiö arvioi henkilöstön vähentämistarpeen olevan yhteensä noin 60 henkeä.

Yhtiö arvioi saavansa yhteistoimintaneuvottelut päätökseen tammikuussa 2016 ja toteuttavansa mahdolliset henkilöstönvähennystoimet pääsääntöisesti 2016 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

Yt-neuvottelut ovat osa viime vuonna ilmoitettua tulosparannusohjelmaa, jolla yhtiö tähtää tuotannon edelleen parantamiseen ja työvoiman käytön joustavuuden lisäämiseen kotimaisilla tuotantolaitoksilla. Metsä Wood otti uuden organisaatiorakenteen käyttöön sahoillaan keväällä 2015.

Metsä Wood tuottaa Punkaharjulla sekä Kerto-tuotteita että vaneria. Lisäksi yhtiö tekee Kerto-tuotteita Lohjalla ja vaneria Suolahdella.

Metsä Wood käyttää nimitystä Kertopuu tuotteistaan, jotka ovat LVL:ää (laminated veneer lumber) eli ohuista havupuuviiluista liimaamalla valmistettuja järeitä palkki- ja puulevytuotteita. Kerto-tuotteita käytetään kaikkeen rakentamiseen: uudisrakennuksista korjauskohteisiin ja teollisuuskäyttöihin. Esimerkkejä käyttökohteista ovat palkit, pilarit, ristikot, kehät sekä ikkuna- ja oviteollisuuden komponentit.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Metsä Wood käynnistää yt-neuvottelut Kerto- ja vaneritehtaillaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat