Kokeile kuukausi maksutta

Tuli tappoi 78 ihmistä 2015 – silti loivaa vähenemistä

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) alustavien tietojen mukaan tulipaloissa kuoli viime vuonna 78 ihmistä.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) alustavien tietojen mukaan tulipaloissa kuoli viime vuonna 78 ihmistä.

Kuolemien määrä laski hieman edellisvuodesta, jolloin tulipaloissa menehtyi 87 ihmistä. SPEK:n johtaja Matti Orrainen arvelee, että määrätietoinen turvallisuustyö on vaikuttanut suuntaukseen.

Vuosina 2010–2014 palokuolemien vuosittainen keskiarvo on selkeästi alhaisempi kuin edellisellä tarkastelujaksolla.

Sisäisen turvallisuuden ohjelman yhtenä tavoitteena oli se, että palokuolemien määrä laskee vuoteen 2015 mennessä siten, että se on enintään 50. Tarkastelujaksolla 2005–2009 palokuolemia oli vuodessa keskimäärin 103 ja 2010–2014 keskimäärin 74.  Orrainen on tyytyväinen muutokseen.

”Vaikka sisäisen turvallisuuden ohjelman tavoite jäi toteutumatta, suuntaus on selkeästi parempi. Viimevuotinen palokuolemaluku vastaa suurin piirtein viiden edeltävän vuoden keskiarvoa. Näyttää siltä, että määrätietoinen turvallisuustyö on tuottanut tulosta”, Orrainen toteaa.

Viime vuonna tulipaloissa kuolleista oli miehiä 51 ja naisia 15. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön mediaseurannasta puuttuu tieto 12 uhrin sukupuolesta.

Lapsia tulipaloissa kuoli yksi, 16–24-vuotiaita kaksi ja 25–64-vuotiaita 28. Tietolähteistä puuttuu 29 uhrin ikä. Niistä kuolleista, joiden ikä on SPEK:n tiedossa, 18 oli yli 65-vuotiaita. Tämä on lähes 40 prosenttia kaikista kuolemantapauksista.

Viime vuoden palokuolemista 36 tapahtui omakotitaloissa, 17 kerrostaloissa, neljä rivi- ja muissa pientaloissa, kolme vapaa-ajan asunnoissa, kahdeksan autoissa, neljä muissa rakennuksissa ja yksi hoitolaitoksissa.

Kodeissa entistä huonokuntoisempia

Viime vuosina on tehty paljon työtä asumisen paloturvallisuuden parantamiseksi. Itsestään sammuvat savukkeet tulivat pakollisiksi, ja yli 3 000 hoiva- ja huoltolaitosta on varustettu automaattisella sammutuslaitteistolla. Orraisen mukaan tilastot osoittavat, että laitteistot ovat toimineet useissa tulipaloissa ja pelastaneet ihmishenkiä.

Ongelmana on se, että suuri osa toimintakyvyltään rajoittuneita ihmisiä on siirretty turvallisista laitoksista omiin koteihin asumaan. Nyt turvallisuustyö on kohdistettava tämän kohderyhmän asumisen paloturvallisuuteen. Toimintakyvyltään rajoittuneiden ihmisten paloturvallisuutta voidaan parantaa esimerkiksi liesiturvalaitteilla ja mobiilisammutuslaitteistoilla.

”Paloturvallisuuskampanjoiden ja turvallisuusviestinnän ansiosta asumisen paloturvallisuus on noussut keskusteluun. Tulevaisuudessa kaikkien ihmisten olisi syytä huomioida, että kodeissa asuu entistä huonokuntoisempia ihmisiä. Jos heidän paloturvallisuuttaan ei paranneta, voi tulipaloissa kuolleiden määrä kääntyä uudelleen nousuun”, Orrainen sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tuli tappoi 78 ihmistä 2015 – silti loivaa vähenemistä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat