Kokeile kuukausi maksutta

LVI-urakoitsijat odottavat toiveikkaina ensi syksyä

LVI-urakoitsijat uskovat aiempaa vahvemmin tulevaisuuteensa, kun rakentamiseen on ennustettu käänne parempaan.

Korjausrakentaminen tuo edelleen puolet lvi-urakoitsijoiden liikevaihdosta.

LVI-Teknisten urakoitsijoiden LVI-TU:n jäsenyrityksilleen tekemän suhdannekyselyn mukaan yli 90 prosenttia vastaajista odottaa tilanteen kääntyvän vähintään tyydyttäväksi. Suuret odotukset kohdistuvat ensi syksyyn.

Korjausrakentaminen on hyvällä tasolla reilulla kolmanneksella ja tyydyttävä melkein puolella urakoitsijoista. Tilanteen odotetaan jatkuvan samansuuntaisena myös ensi syksynä.

”LVI-asennuksen tilannetta voi pitää kohtuullisena ja odotuksia perusteltuina. Talotekniset modernisoinnit ovat kantaneet ankean ajan yli, ja odotettu uudistuotannon elpyminen toisi kipeästi kaivattua työkantaa”, LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n toimitusjohtaja Jari Syrjälä toteaa.

LVI-asennuksen suhdannekyselyn mukaan alan yritykset pystyvät vastaamaan noin 77 prosenttiin tarjouspyynnöistä. Tarjouksista hyväksytään hieman useampi kuin aiemmin eli reilu neljännes. Tarjousten läpimenoprosentti on yleensä aina ollut vähintään 20 prosenttia.

Ylläpitotoiminnoissa suhdanteiden ei uskota vaikuttavan samassa laajuudessa kuin uudis- ja korjausrakentamisessa. Huolto on vähintään tyydyttävällä tasolla 80 prosentilla vastaajista ja valoisahko vire tuntuu kantavan loppuvuotta kohti.

Liikevaihdot nousussa

LVI-urakoitsijoiden liikevaihdot jakautuvat samalla tavalla kuin edellisessäkin suhdannekyselyssä viime syksynä. Korjausrakentaminen tuo edelleen puolet yritysten liikevaihdosta. Suurimmat odotukset sijoittuvat uudisrakentamiseen, joka tuo kolmanneksen yritysten liikevaihdoista. Huoltotoiminnan osuudeksi arvioidaan noin 20 prosenttia.

Alan viime vuoden liikevaihdot nousivat lähes puolella (46 prosentilla) vastaajista. Liikevaihto nousi keskimäärin 18 prosenttia vuoden 2014 lukuihin verrattuna. Ennallaan liikevaihto pysyi neljänneksellä ja laski liki kolmanneksella yrityksistä.

Kannattavuusluvuissa näkyi pientä parantumista, sillä viime vuonna kannattavuus oli hyvä 37 prosentilla yrityksistä. Vuonna 2014 hyvälle tasolle nousi vain joka viides yritys. Tyydyttävällekin tasolle ylsi lähes 40 prosenttia yrityksistä. Hintatason surkeuden koki 26 prosenttia vastaajayrityksistä, sillä niiden kannattavuusluvut olivat heikkoja.

Maaliskuussa lomautettuna oli 4,5 prosenttia LVI-henkilöstöstä. Se on selkeästi vähemmän kuin kolmena aikaisempana keväänä. Keskimääräinen täystyöllistävä tilauskanta oli normaali neljä kuukautta.

Lue lisää perjantaina 8.4. ilmestyvästä Rakennuslehdestä 13/2016.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “LVI-urakoitsijat odottavat toiveikkaina ensi syksyä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat