Kokeile kuukausi maksutta

Citycon aloittaa säästöohjelman – liipaisimella 30 työpaikkaa

Citycon käynnistää toimintojensa uudelleenjärjestelyn ja konserninlaajuisen kustannussäästöohjelman. Yhtiön tämänhetkinen arvio on, että ohjelma saattaa johtaa enintään 30 työntekijän vähennykseen.

Citycon käynnistää toimintojensa uudelleenjärjestelyn ja konserninlaajuisen kustannussäästöohjelman. Yhtiön tämänhetkinen arvio on, että ohjelma saattaa johtaa enintään 30 työntekijän vähennykseen.

Säästöohjelman taustalla on Norjan liiketoimintojen (aiemmin Sektor) hankinta ja integrointi. Ohjelmaan sisältyy Norjan liiketoimintojen ja eräiden konsernin keskitettyjen toimintojen uudelleenorganisointi.

Säästöohjelman tarkoituksena on vähentää rakenteellisesti liiketoiminnan ja hallinnon kuluja sekä luoda näin yhtiölle mahdollisuuksia kasvaa edelleen. Kokonaistavoitteena ovat noin viiden miljoonan euron kustannussäästöt. Tästä noin kaksi miljoonaa muodostuu hallinnollisista kuluista ja loput liiketoiminnan kuluista. Yhtiö arvioi, että kustannussäästöt saavutetaan vuonna 2017. Tavoitellut säästöt tulevat lisänä noin 1,5 miljoonan euron hallinnon kulujen säästöille, jotka ovat jo toteutuneet Norjassa.

Citycon osti Norjan toiseksi suurimman kauppakeskuksia omistavan ja johtavan yhtiön Sektor Gruppenin toukokuussa 2015. Kauppahinta oli vajaat 1,5 miljardia euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Citycon aloittaa säästöohjelman – liipaisimella 30 työpaikkaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat