Kokeile kuukausi maksutta

Kaivinkone putosi 25 metriä – Tukes selvittää Kittilän kaivosonnettomuutta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on perustanut tutkintaryhmän selvittämään Agnico Eagle Finland Oy:n kaivoksella Kittilässä 15.12.2016 sattunutta urakoitsijan työntekijän kuolemaan johtanutta onnettomuutta.

Kittilässä on Euroopan suurin kultakaivos, jossa työturvallisuus on ykkösasioita.

Onnettomuus tapahtui, kun kaivoskäytävän huoltotöissä ollut kaivinkone putosi 25 metriä räjäytystyön jälkeisestä aukosta. Kaivoksella oli tehty räjäytystöitä muutama päivä ennen onnettomuutta.

Tutkinnan tavoitteena on selvittää onnettomuuteen johtaneiden tapahtumien kulku sekä onnettomuuteen välittömästi ja välillisesti vaikuttaneet tekijät.

Tutkinnassa selvitetään muun muassa kaivoskäytävän huoltotöihin osallistuneiden työntekijöiden ja työnjohdon tehtävät ja vastuut. Lisäksi käydään läpi ohjeet kaivoksessa olevien vaarojen merkitsemiseksi, sekä miten annettuja ohjeita noudatetaan.

Tutkinnassa selvitetään myös ohjeet kaivoksella havaittujen puutteiden ilmoittamisesta ja korjaavista toimista. Onnettomuustutkinnassa arvioidaan lisäksi kaivosturvallisuuden sisäistä valvontaa sekä pelastustoimien toimivuutta.

Tutkintaryhmän tulee esittää ehdotus toimenpiteistä vastaavanlaisten onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.

Tutkintaryhmän puheenjohtajana toimii ylitarkastaja Timo Talvitie ja toisena tutkijana ylitarkastaja Ilkka Keskitalo. Tutkinnassa tehdään yhteistyötä työsuojeluviranomaisen, poliisin ja pelastusviranomaisten kanssa.

Tutkintaryhmän raportin on määrä valmistua 1.3.2017.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kaivinkone putosi 25 metriä – Tukes selvittää Kittilän kaivosonnettomuutta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat