Kokeile kuukausi maksutta

Joulupukkikin Lehdon asiakkaaksi – 100 miljoonan euron asunto Norvajärvelle

Halpojen asuntojen rakentajana ja suomalaisten arkkitehtien haukkujana tunnettu Lehto nostaa profiiliaan. Se  aikoo rakentaa Joulupukille sadan miljoonan euron asunnon Norvajärvelle, jotta pukki muuttaisi pois nykyisestä Napapiirin asunnostaan Pajakylästä.

Joulumyynnin ykköspaikasta käydään kovaa kilpailua Rovaniemellä. Lehto aikoo rakentaa ihan uuden Joulumaan.

Lehto Group aikoo valjastaa yhtiön markkinamieheksi itse Joulupukin, Santa Clausin, siis sen joka on muuttanut Korvatunturilta tai Pohjoisnavalta Napapiirin Pajakylään Rovaniemelle.

Lehto tarjoaa Joulupukille uutta jopa yli 100 miljoonan euron hintaista asuntoa kylämiljöineen Norvajärvelle suunniteltuun Joulumaahan. Se on neljän kilometrin päässä nykyisestä Pajakylästä. Etuna on järvimaisema nykyisen jängän sijaan.

Norvajärvi on tullut tunnetuksi erittäin vaikuttavasta saksalaisten sotilaiden hautamuistomerkistä, mutta kävijäjoukko on jo käynyt aika harvaksi ja kaipaisi nuorennusta.

Lehto ei ole vielä halunnut julkistaa Joulumaan toimintamalliaan. Korkeasta profiilista kertoo kuitenkin se, että hanke on Suomi 100-juhlahankkeiden joukossa.

Rovaniemellä Lehdon hanke on herättänyt ristiriitaisia tunnelmia. Pajakylän nykyiset toimijat pelkäävät eivätkä uskalla investoida mitään ennen kuin näkevät mitä kilpailevalle hankkeelle käy.

Monelle yritykselle, kuten Rovaniemi hirsitaloille, sijainti Joulupukin naapurina Napapiirillä on koko bisnesajattelun kulmakivi. Yrityksen esitteessä lukee komeasti, että yrityksen kotipaikka on Santa Claus Village. Niitä ei Rovaniemellekään kovin montaa mahdu.

Lapin Kansan haastattelema brittituristi Alia Szurma oli huolissaan myös siitä, onko muutenkin kiireinen Joulupukki kohta kahden asunnon loukussa. Ehtiikö hän joka paikkaan?

Joulupukin uuden talon rakentaja on kuitenkin luottavainen, sillä monet ulkomaiset sijoittajatkin ovat halunneet lähteä Joulumaa-projektiin mukaan.

”Näemme, että tässä on koko maalle huikea mahdollisuus ja toivomme, että erityisesti lappilaiset ja rovaniemeläiset suhtautuisivat positiivisesti asiaan”, liiketoimintajohtaja Asko Myllymäki Lehdolta kertoi Lapin Kansassa 8.3.

Ostamisen vai lapsellisen tekemisen iloa?

Vanhana rovaniemeläisenä Rakennuslehden toimituspäällikkö on saanut seurata pitkään näitä Joulupukin asuntohankkeita. Niilo Tarvajärvi taisi olla ensimmäinen, joka oli rakentamassa Joulupukille asuntoa. Valitettavasti se ei tullut Ounasvaaralle, joka olisi ollut siihen paras paikka, koska siellä voi tehdä muutakin kuin ostaa.

Nimensä ja maisemiensa puolesta vielä parempi paikka olisi ollut Santavaara, mutta siellä poltettiin vain yhden elokuvastudion rahoja turhiksi jääneisiin kulisseihin.

Pajakylän sijaintia nykyisellä lättänällä paikallaan ei puolla muu kuin Joulupukkiakin kuvitteellisemman Napapiirin sijainti sillä kohdalla. Huonosta sijainnista kertoo sekin, että uusissa suunnitelmissa alueelle haluttaisiin rakentaa korkeuseroja maansiirroilla.

Parempi se silti on kuin se pimeä, Santaparkiksi nimetty luola, jonne Joulupukkia on myös yritetty asuttaa.

Mutta jos Joulumaalla tarkoitetaan vain sitä, että on mahdollisimman paljon kauppoja, jotka myyvät joulukrääsää, niin sitten on sama vaikka se sijaitsisi Helsinki-Vantaan lentokentällä. Lappiin tullaan eksoottisten elämysten ja arktisten kokemusten takia. Revontulet, porot ja lumi ovat monelle paljon isompi kokemus kuin tavaroita notkuvat myyntitiskit.

Lisäys juttuun 10.3.

”Lehto ei ole vahvistanut rakentavansa Rovaniemellä vaan hanke on suunnitteluasteella kaikkien siihen liittyvien osapuolien kohdalta. Lehto ei myöskään ole ainoa osapuoli hankkeessa, vaan kuuluu osaksi hanketta ideoivaa ryhmittymää. Emme ole myöskään viestineet hankkeen arvoa, mikä jutussa mainitaan Lehdon yhteydessä. Hanketta kommentoi tässä kehitysvaiheessa Rovaniemen Kehitys Oy:n Heikki Kontiosalo. Olemme mukana hankkeen viestinnässä mikäli asiat etenevät”, kertoo viestintäpäällikkö Teija Kettunen Lehto Groupista.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Joulupukkikin Lehdon asiakkaaksi – 100 miljoonan euron asunto Norvajärvelle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat