Kokeile kuukausi maksutta

Vuoden Pintaurakoitsija 2017 on valittu

Turkulainen maalausalan liike on palkittu Vuoden Pintaurakoitsija 2017 -tunnustuksella.

Turkulainen maalausalan liike on palkittu Vuoden Pintaurakoitsija 2017 -tunnustuksella.

Maalausliike Mika Aaltonen oy:n palkitsemisperusteena oli ennen kaikkea sitoutuminen laatuun ja toimialan kehittämiseen. Tunnustus myönnettiin Pintaurakoitsijat ry:n vuosikokouksessa.

Yritys on erikoistunut liike- ja asuinkiinteistöjen sisäpuolen saneerauksiin ja on tuomariston mukaan satsannut laatuun vaalimalla henkilöstönsä osaamista.

Yritys käyttää urakoinnissa pitkälti omaa kokenutta henkilöstöään, jonka määrä on pysytellyt pitkään hieman yli kahdessakymmenessä. Yritys tekee myös ulkopuolisia maalaustöitä, ja sen asiakkaat ovat etupäässä Turun ja sen lähialueiden paikallisia rakennusliikkeitä.

Varsinaisten urakointitöiden lisäksi tuomaristo on kiinnittänyt erityisesti huomioita toimitusjohtaja Mika Aaltosen ansiokkaaseen ja pitkäjänteiseen työhön maalausalan kehittämisessä.

Maalarimestari Aaltonen on yli kymmenen vuoden ajan osallistunut aktiivisesti Turun ammattiopistosäätiön toimintaan sen hallituksessa, tutkintotoimikunnassa sekä tutkintojen arvioitsijana. Lisäksi Aaltonen on jäsenenä maalausalan tutkintojen perusteiden uudistamista koskevassa työryhmässä ja on tarjonnut useille nuorille säännöllisesti työssäoppimispaikkoja.

Maalausliike on perustettu vuonna 1996, mutta toimitusjohtaja Mika Aaltonen on aloittanut maalaus- ja tasoiteurakoinnin toiminimen muodossa jo vuonna 1989. Sen liikevaihto on vuosittain noin 1,3 miljoonaa ja liikevoitto keskimäärin 5 prosenttia.

Tällä hetkellä Maalausliike Mika Aaltonen toimii maalausurakoitsijana muun muassa TYKS:n sairaalan ja Kylpylähotelli Karibian saneerauksissa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Vuoden Pintaurakoitsija 2017 on valittu”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat