Rakentaminen Arkkitehtuuri Kiinteistöt Markku Rainer Peltonen 4 kommenttia

Apple Park valmistuu Kaliforniassa kaksi vuotta myöhässä ja miljardeja dollareita suunniteltua kalliimpana

Kalifornian Piilaakson pienessä Cupertinon kaupungissa on valmistumassa Applen uusi toimintakeskus, jossa on tilat 12 000 työntekijälle. Norman Fosterin suunnitteleman kohteen rakentajiin kuuluu Skanska. Kustannusarvio ylitty kahdella miljardilla dollarilla ja aikataulu kahdella vuodella.

Apple Parkin päärakennus on Norman Fosterin piirtämä valtava 461 metriä läpimittaltaan oleva rengasmainen rakennus, jota yhtiön työntekijät sanovat jo nyt "avaruusalukseksi"

Applen jatkuva kasvu ja vaurastuminen on mahdollistanut yhtiön toteuttamaan myös suuria rakennusprojekteja. Applen perustajan Steve Jobsin tarkoituksena ei ollut ainoastaan kehittää yhtiöstään alallaan maailman suurin, vaan myös jättää jälkeensä rakennus, jota arkkitehtiopiskelijat tulisivat ihailemaan kaikkialta maailmasta. Arkkitehtuurista ja taiteista kiinnostunut Jobs ideoi itse Cupertinon projektiaan aivan elämänsä loppuun saakka. Tavoitteena on oli ”täydellinen ympyrä”.

Steve Jobs pyysi arkkitehdiksi maailmankuulun Norman Fosterin, joka on ehtinyt kerätä riittävästi työkokemusta innovatiivisissa ja vaativissa projekteissa ympäri maailmaa.

Apple Parkin rakentajiksi saatiin Skanska USA ja kalifornialainen DPR Construction. Rakennusten sisustusten rakentamisesta ovat puolestaan huolehtineet myös kalifornialaiset rakennusyhtiöt Rudolp Steller ja Holder Construction. Skanskalle projekti on ollut yksi suurimmista oman rakennushistoriansa aikana.

 

Apple Parkin päärakennus on valtava 461 metriä läpimitaltaan oleva rengasmainen rakennus, jota yhtiön työntekijät sanovat jo nyt ”avaruusalukseksi”.

Rakennuksessa on neljä maanpäällistä ja kolme maanalaista kerrosta. Jättimäisen ”renkaan” sisä- ja ulkopuolisessa osassa on koko rakennusta kiertävät yhtenäiset kävelykerrokset. Koko Apple Park-kampuksen suuruus on 71 hehtaaria.

1 200 metriä ympyrämitaltaan olevan päärakennuksen toteutuksessa on tehty useita epätavallisia ratkaisuja ja toteutuksia. Muun muassa kaikki rakennuksen ikkunat ovat pyöreähköjä. Ikkunat on tehty oikeastaan kahdesta lasista joiden väliin on liimattu Kalifornian kuuman ja voimakkaan auringonpaahteen torjumiseksi ohut suojakalvo. Rakennuksen ovia tehtäessä kaikki kynnykset on jätetty pois, jotta työntekijät voisivat esteettömämmin ja huolettomammin keskittyä työhönsä.

”Avaruusalukseen” toteutetaan myös ulkopuolisille kävijöille oma keskus, johon heille on suunniteltu kahvila.

Rakennuksessa on yhteensä seitsemän kahvilaa tai ravintolaa, joista suurimmassa on kolmessa kerroksessa 3 000 istuinpaikkaa. On arvioitu, että kun rakennus on täydellisessä toiminnassa, sen mittavissa keittiöissä pystytään valmiistaan päivittäin ainakin 12 000 ateriaa.

Apple Parkiin on pyritty luomaan viihtyisä ympäristö, jonka tarkoituksena on, ettei työntekijöiden tarvitse kiirehtiä kotiin vapaa-ajan harrastustensa vuoksi. Päärakennuksen 15 hehtaaria suuri sisäpiha on viheraluetta, johon työntekijät voivat vetäytyä virkistäytymään työtaukojensa aikana. Muualle Apple Parkin alueelle istutetaan noin 8 000 puuta ja tehdään riittävästi reittejä myös polkupyöräilijöille ja lenkkeilijöille. 10 000 neliömetriä suuruiseen kuntokeskukseen, jota voivat käyttää myös muut asukkaat, mahtuu samanaikaisesti 2 000 kuntoilijaa.

Alueen korkeimmalle paikalle on rakennettu tuhatpaikkainen auditoriorakennus, jonka nimi on Steve Jobs-teatteri. Siellä tullaan pitämään Applen uusien tuotteiden esittelytilaisuuksia. Itse teatteri on rakennettu maan alle. Maanpäällinen ylin osa on myös pyöreä ja lasimainen. Sieltä on erinomaiset näköalat paikalliseen ympäristöön.

Yksi suurimmista ongelmista Apple Parkin suunnittelussa on ollut alueen sisäisen ja sieltä lähtevän liikenteen järjestäminen. Kaksi useamassa kerroksessa, osin myös maan alla olevaa paikoitustaloa sisältää  14 000 autopaikkaa. Sen lisäksi on 2 000 paikkaa polkupyöräilijöille. Maanalaiselta bussiasemalta on suora yhteys tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan San Fransiscoon, jossa tuhannet Applen työntekijät asuvat.

Apple Parkin rakentamisessa on otettu huomioon energiatehokkuus. Alue saa tarvitsemansa energian sataprosenttisesti uusiutuvista energialähteistä. Koko päärakennuksen katto on varustettu aurinkopaneeleilla. Se on siten yksi maailman suurimmista aurinkopaneelikatoista. Apple-yhtiön ilmoituksen mukaan ”avaruusaluksesta” tulee lisäksi maailman suurin luonnollisesti eli painovoimaisesti ilmastoitu rakennus.

Kahden miljardin kustannusylitys

Apple Parkin vuonna 2013 käynnistyneet rakennustyöt ovat viivästyneet kahdella vuodella. Syyksi on sanottu Applen halua pyrkiä kaikessa täydellisyyteen. Projektin mitään yksityiskohtaa ei ole jätetty sattuman varaan. Mutta samalla rakennuskustannukset ovat nousseet räjähdysmäisesti. Alun perin oli laskettu koko projektin tulevan maksavan kolme miljardia dollaria, mutta nyt projektin valmistuessa puhutaan jo viidestä miljardista dollarista.

Selvää on, että Sillicon Valleyn uusi Apple Park on yksi innovatiivisimmista suurrakennusprojekteista, mitä koskaan on toteutettu ja jossa on pyritty antamaan selviä vastauksia myös maailmaa uhkaaville ympäristövaaroille kuten kasvihuoneilmiölle.

Muutto Apple Parkiin alkoi huhtikuussa ja sen on arvioitu kestävän noin puoli vuotta.

Markku Rainer Peltonen

Keskustelu artikkelista: 4 kommenttia

  • Rahat pois Applelta

    Siinäpä hiano rojekti, joka kannattaa rakentajien laittaa referenssilistan päällimmäiseksi. Toivottavasti oli niille kannattavaa puuhaa.

    Vastaa
  • Painovoimaisesti ilmastoitu rakennus???

    Vastaa
  • Suomessa olisi työnjohtoa syytetty aikataulu ja kustannuksien ylityksestä, mitenkäs rapakon takan nämä asiat hoidetaan.

    Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia