Kiinteistöt Rakentaminen Talous Uutiset Mikko Kortelainen Ei kommentteja

Uusien asuntojen kauppa ja aloitukset huipputasolla koko maassa

Uusien gryndiasuntojen kauppa käy hurjilla kierroksilla koko maassa.

Vantaan Kivistön asuntorakentamista.

Myös omistusasuntojen aloitukset ovat Rakennuslehden markkinakatsauksen mukaan ennätystasolla, mutta silti myynnissä olevien asuntojen määrä on vähentynyt.

Nykyvauhdilla Suomessa tehdään lähes 20 000 uuden asunnon kauppaa vuodessa.

Jo viime syksynä kaupat olivat tämän vuosituhannen ennätystasolla, mutta siitä vauhti on kiihtynyt viidenneksellä (+22 %). Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna kaupat kasvoivat 41 prosentilla.

Kaupan vilkkaudesta kertoo se, että kymmenen vuoden keskiarvotaso ylittyy 71 prosentilla.

Uusien asuntojen kauppatilastoissa ovat mukana vain kuluttajamyyntiin tulevat kohteet. Siten luvuista puuttuvat sellaiset kaupat, joissa rakentajat myyvät sijoittajille kokonaisia kohteita.

Selvityksen perusteella voi arvioida, että rakennusliikkeet urakoivat suoraan sijoittajille ohi kuluttajakaupan 4 000-5 000 asuntoa vuodessa.

Sijoittajat ovat kuitenkin olleet iso ostajaryhmä myös kuluttajamyyntiin tulleissa kohteissa. Rakentajat saattavat tarjota sijoittajille mahdollisuuden valita päältä mieluisat asunnot ennen kuluttajakaupan avaamista. Myös yksityishenkilöt ovat innostuneet uusiin asuntoihin sijoittamisesta.

Aloitukset ennätystasolla

Myös asuntoaloitukset ovat ennätystasolla. 12 kuukauden aikana aloitettiin yli 18 200 myytävän omistusasunnon rakentaminen. Se on tämän vuosituhannen ennätys. Edellinen, syksyllä 2016 saavutettu aloitusennätys ylittyi 19 prosentilla.

Erityisesti kerrostalorakentaminen käy kuumana. Kerrostaloasuntoja aloitettiin vuodessa lähes 13 500 kappaletta (+30 % vuodessa). Myös rivitalorakentaminen on kuitenkin pitänyt pintansa erityisesti siksi, että luhtitalot kiinnostavat sijoittajia.

Ennakkomyynnissä ilman aloituspäätöstä on noin 6 400 asuntoa. Vaikka määrä on korkea, riittää se nykyisen huiman asuntokaupan vauhdilla vain alle neljän kuukauden kysynnän kattamiseen.

Myynnissä on noin 10 700 valmista tai rakenteilla olevaa uutta asuntoa. Tarjonta on vähentynyt viime syksystä noin 900 asunnolla, vaikka aloitustahti on ollut kiivasta. Vuosi sitten tarjonta oli hieman nykyistä pienempi.

Uusien asuntojen tarjonta ylittää kymmenen vuoden keskiarvon 12 prosentilla.

Asunnoista on alitarjontaa

Rakenteilla olevia myymättömiä asuntoja on noin 9 100 (+10 % vuodessa).

Valmiiden uusien asuntojen myyntivarasto ei ole enää ongelma.

Valmiiden määrä on vain vajaat 1 600 asuntoa, syksystä varasto pieneni runsaalla 200 asunnolla. Kymmenen vuoden keskiarvotaso alittuu 24 prosentilla. Silti 14,8 prosenttia tarjonnasta on valmiita asuntoja.

Tarjontaan ja kauppatahtiin suhteutettu asuntojen kysyntä-tarjontasuhde on selvästi alitarjonnan puolella. Myytävää riittää nyt 6,5 kuukaudeksi, kun kymmenen vuoden keskiarvo 10,4 kuukautta.

Rakennuslehden markkinakatsaus perustuu pääkaupunkiseutua ja kahdeksaa muualla Suomessa sijaitsevaa aluetta koskevaan selvitykseen. Tiedot on kerännyt STH-Group Oy.

Pääkaupunkiseudulla uusien asuntojen kauppa ylittää tuplasti normaalitason. Lue pääkaupunkiseudun uudisasuntomarkkinaa koskeva juttu tästä.

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia