Kokeile kuukausi maksutta

Pöyryn Inkala: Kokeneista suunnittelijoista on huutava pula

Pöyryn infrasuunnittelun kasvu on johtaja Mikko Inkalan mukaan vaatinut ja vaatii jatkossakin lisärekrytointeja. Kaikkia tehtäviä ei kuitenkaan ole ollut helppo täyttää.

Pöyryn infrasuunnittelun kasvu on johtaja Mikko Inkalan mukaan vaatinut ja vaatii jatkossakin lisärekrytointeja. Kaikkia tehtäviä ei kuitenkaan ole ollut helppo täyttää.

Inkala nostaa esimerkiksi kokeneet väyläsuunnittelijat, geoteknikot ja rakennesuunnittelijat, joista hänen mukaansa on kova pula.

”Vaje on jatkuvaa, ja tilanne on viime aikoina vain pahentunut. Isoihin hankkeisiin tottuneet, kokeneet tekijät on sitoutettu hyvin työmarkkinoilla. Olemmekin satsanneet nuoriin ja teemme niin jatkossakin.”

Inkala arvioi, että nuorten palkkaaminen on pitkällä tähtäimellä kestävin tapa taata työvoiman saanti. Se on elintärkeää, sillä suunnittelu- ja konsultointialaa uhkaa osaajavaje. Skolin selvityksen mukaan kasvava eläköityminen yhdessä alan kasvun kanssa syventää osaajavajetta merkittävästi.

Osaajavajetta syntyy kokonaisuudessaan vähintään 9000 korkeakoulutetun verran vuosina 2017–2025. Selvitys kertoo, että nykyisillä aloituspaikkamäärillä valmistuvien määrä jää huomattavasti alan todellista työllistämispotentiaalia pienemmäksi.

Muuntokoulutus korostuu

Inkalan mukaan aloituspaikkojen lisääminen ei yksin ratkaise osaajavajetta, koska pulaa on nimenomaan kokeneista ammattilaisista. Hän arvioi pulan vain pahenevan. Hänestä on kuitenkin myönteistä, että nuoret ovat kiinnostuneita infra-alasta.

”Yhdessä vaiheessa tuntui, että infra-ala häviää taistelun nuorten sieluista talonrakentamiselle. Onneksi niin ei ole käynyt. Alan viehätystä rekrytointimielessä lisäävät isot hankkeet. Nuoret haluavat olla mukana julkisuudessa näkyvissä projekteissa.”

Osaajavajetta voisi Inkilän mukaan lieventää rakenteiden ravistelulla. ”Voisiko suunnittelualan avustavissa tehtävissä käyttää korkeakoulutettujen nuorten sijaan enemmän avustajia?” Lisäksi hän uskoo, että muuntokoulutuksen merkitys kasvaa tulevaisuudessa.

”On jopa kahden tutkinnon ihmisiä, jotka aluksi hankkivat rakennusalan koulutuksen ja sitten it-buumin aikana kouluttautuivat sille alalle. Ohjelmisto- ja tietomallinnuksen puolella heillä olisi varmasti meille annettavaa.”

Tätä artikkelia on kommentoitu 7 kertaa

7 vastausta artikkeliin “Pöyryn Inkala: Kokeneista suunnittelijoista on huutava pula”

  1. Vai osaajavaje 😀 20 vuoden kokemuksella voin sanoa että pula on osaajista jotka tekevät työtä avustajan palkalla 24/7.
    Katotaanpa milloin rupeaa ”työvoimapula” näkymään työehdoissa ja palkassa…

  2. On tämä rakennusala ihmeellinen ympäristö. Korkeasti koulutettu saa huonompia palkkoja kuin työntekijätason suorittavat tekijät. Sitten lehdet on täynnä otsikoita, että on huutava pula kokeneista tekijöistä. Markkinatalous toimii, niin että kysynnän kasvaessa hinta(palkka) nousee ja kysynnän laskiessa hinta(Palkka) laskee. Tämä ei toimi rakennusalan toimihenkilömarkkinassa alkuunsakaan. Nostettaisiin toimihenkilöiden palkat edes keski-Euroopan tasolle, niin tekijöitä varmasti löytyisi, eikä korkeasti koulutettuja käytettäisi merkonomin töihin täyttämään kaavakkeita. Rakentaminen on Suomessa liian vähän kilpailtu toimiala. Tarvitsemme lisää kilpailua, niin poistuvat nämä otsikotkin. Tontit pitää luovuttaa pienemmissä kokonaisuuksina hakijasta riippumatta ja julkisissa hankinnoissa ei saa olla käyttää referenssivaatimuksia, kuten ei tonttijaossakaan. Kilpailua pitää lisätä kaikin keinoin. Yrittäjille lisää mahdollisuuksia ottaa riskiä. Tämä on ainut keino, millä nämä otsikot loppuvat.

  3. Ei taida olla takaisintulijoita, kun edelliset myytiin.

  4. Iso peukku ajatukselle luopua pakkomielteestä käyttää (nimellisen) insinöörikoulutuksen saaneita tekemään teknisen avustajan. Toisen asteen koulutuksen käynyt kehittyy vuodessa loistavaksi ja tuotteliaaksi työntekijäksi, kun firman sisällä koulutus järjestetään oikein ja motivaatio työntekoon on kunnossa. Itse projektipäällikkönä käytän paljon mielummin nuoria, innokkaita, nopean hiirikäden omaavia piirtäjiä/projektisihteereitä/muita teknisiä avustajia kuin naama näkkärillä työtään tekeviä ”insinöörejä”, jotka kyllä muistuttavat olevansa insinöörejä mutta tekninen- ja projektinosaaminen on käytännössä nolla. Ja tällä ei ole muuten yhtään mitään tekemistä taloudellisten seikkojen kuten palkan kanssa.

    1. Kyllä insinöörit itse tekevät kaiken dokumentoinnin, ei niillä avustajia ole paljon ollutkaan, Ammattiopistoissa koulutetaan käden taitoja, ei piirtäjiä kuin nimeksi. Aika hullua väittää, että insinöörin tekninen osaaminen on yleisesti nolla, jos sitä verrataan käden taitajiin, siitähän tämä hometalo ongelma juontaa, kun näillä toisen asteen ”projektiosaajilla” ei ole mitään käsitystä fysiikasta, puhumattakaan rakennusfysiikasta. Toisen asteen projektiosaaja hakee Qr-koodilla nettisaitin tekniikasta, ja tutkii sitä aikansa, usein monta sekuntia, ja sitten menee keltaisille sivuille.

    2. No ooppa sitten taitava ja viksu. Lienet suomen paras ja fiksuin ihminen.voisiko jopa sanoa, että olet suunnittelun paavo väyrynen joka tietää kaikesta kaiken. 😂😂😂😂😂😂

  5. Alalla on edelleen sama sijoittajien epätoivoinen ”hätäpaska rahaksi”-itku. Pahimpana lama-aikana 25 vuotta sitten konsulttitoimistoja meni konkurssiin nimenomaan tästä syystä:

    ”tehtävissä käyttää korkeakoulutettujen nuorten sijaan enemmän avustajia”

    Siis korkeakoulutettujen itsenäisessä pisneksessä pärjäävien, ei nuorten. Maassa on mestaa vain muutamalle pienelle suunnittelijalle, markkinat ovat ilman vientiä liian pienet. Viennisssä tällainen harrastelupohjainen asiantuntijuus ei taas vakuuta tosiapaikan tullen, kun alkaa uloslyöntikisa isojen kansainvälisten toimijoiden kanssa. Suomessa on ainoastaan yksi kansainvälisessä mittapuussa iso yritys, jolla voi olla mahdollista vetää allianssia urakoissa. On pulaa sellaisista mestareista, jotka saavat PASKAN TYÖJÄLJEN äkkiä peiteltyä. Helsingistä löytyy pari pienempää rakennusliikettä, jotka hanskaavat edes YSE:n mukaisen toiminnan, suunnittelijoita ei ole ainuttakaan, ne ovat ukkokerhojen harrastuspohjalta vetämiä. Katsikaa tulos, sellaiset yritykset joutavat mennä, joilla tulos on negatiivinen. Uusia parempia kyllä syntyy tilalle, ja niissä on varmasti muitakin kuin mestareiden killan piipputupakkaukkoja.

Vastaa käyttäjälle Korkeinhankkija Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat