Kokeile kuukausi maksutta

Oras Groupille on nimitetty uusi toimitusjohtaja

Oras Groupin uusi toimitusjohtaja on kotoisin Itävallasta.

Markus Lengauer vasemmalla, Annikka Paasikivi ja Oras Groupin entinen toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi. Kuva: Oras Group

Tekniikan tohtori Markus Lengauer, 52, aloittaa konsernin toimitusjohtajana marraskuun alussa. Hän toimii myös Hansa Armaturen sekä tiettyjen muiden Oraksen tytäryhtiöiden toimitusjohtajana.

Lengauer on Itävallan kansalainen ja hän asuu perheensä kanssa Itävallan Sankt Barbarassa. Lengauer on työskennellyt vuodesta 2013 lähtien itsenäisenä LVI-alan konsulttina.

”Oras ja Hansa ovat molemmat tunnettuja brändejä, joilla on vahva asema useilla eurooppalaisilla markkinoilla. Vahvat brändit, hyvä johtaminen ja motivoitunut henkilöstö mahdollistavat kannattavan kasvun ja hyvät yhteistyösuhteet asiakkaisiimme. Olen innoissani uudesta roolistani ja odotan hedelmällistä yhteistyötä Oras Groupin tiimin kanssa”, Lengauer kertoo Oras Groupin tiedotteessa.

Lengauerilla on taustallaan pitkä ja menestyksekäs ura Rettig ICC:ssä, jossa hän eteni toimitusjohtajaksi asti. Tekniikan tohtorin tutkinnon hän on suorittanut Wienin teknillisessä yliopistossa. Vuodesta 2015 lähtien hän on ollut Uponorin hallituksen ja tarkastusvaliokunnan jäsenenä.

Omistajaperheen luotettu

”Olen työskennellyt Markuksen kanssa Uponorin hallituksessa kaksi vuotta. Hän tuntee toimialamme perinpohjaisesti ja ymmärtää toimialan kehityksen vaikutuksen Oras Groupiin. Koska Markus on jo ennestään perheemme verkoston luotettu henkilö, hän pystyy nopeasti vastaanottamaan Oras Groupin toimitusjohtajuuden”, Oras Groupin hallituksen varapuheenjohtaja Annika Paasikivi kertoo nimitystiedotteessa.

Oras Groupin hallituksen puheenjohtajan Jari Paasikiven mukaan Lengauer on ansainnut kannuksensa johtajana ja hänellä on runsaasti kokemusta sekä Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan markkinoista.

”Hänen keskeinen tehtävänsä on varmistaa, että keskitymme oikeisiin operatiivisiin toimenpiteisiin, joilla saavutamme kestävää ja kannattavaa kasvua sekä luomme arvoa pitkällä tähtäimellä”, Jari Paasikivi jatkaa.

Oras Groupin viime vuoden liikevaihto oli 245,3 miljoonaa euroa ja tilikauden lopussa yhtiö työllisti 1 354 henkilöä, joista 461 Suomessa. Konsernilla on kaksi brändiä, Oras ja Hansa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Oras Groupille on nimitetty uusi toimitusjohtaja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat