Kokeile kuukausi maksutta

YIT:n asuntojen kuluttajamyynti Suomessa reippaassa kasvussa – Venäjällä tökkii yhä

YIT on onnistunut kasvattamaan roimasti asuntojensa myyntiä kuluttajille Suomessa kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä, yhtiö arvioi pääomamarkkinapäivänään torstaina 28. syyskuuta Espoossa.

Asunto Oy Tampereen Kanavanvahti.

Yhtiö ennakoi myyneensä kotimaassa kuluttajille yli 450 asuntoa heinä-syyskuussa 2017, kun viime vuoden vastaavana aikana lukema oli 291 asuntoa. Toimitusjohtaja Kari Kauniskankaan mukaan kuluttajakysynnän kasvu lisää vähitellen myös isompien asuntojen kysyntää.

Vastaavasti sijoittajamyynti on vähentynyt, mutta siitä YIT ei antanut tarkempia lukemia. Toisaalta sijoittajamyynnin lasku on ollut yhtiön suunnitelmien mukaistakin, sillä yhtiö on halunnut vähentää antamiensa alennuksien määrää. Aiemmin heikomman kysynnän aikaan yhtiö joutui myymään kuluttajille suunnatuista kohteista asuntoja sijoittajille alennuksilla. Toki myös sijoittajille kokonaisina suunnatuissa kohteissa katteet ovat yleensä pienemmät.

Moskovassa valoa, Pietarissa ei

Venäjällä puolestaan heikohko asuntokysyntä jatkuu edelleen. Yhtiö arvioi myyneensä siellä kolmannella vuosineljänneksellä kuluttajille yli 700 asuntoa, kun vuotta aiemmin lukema oli 880 asuntoa.

Heinäkuussa Venäjän asuntomarkkinatilanteessa oli Kauniskankaan mukaan havaittavissa pientä piristymistä, mutta siinä oli selviä alueellisia eroja. Hän kertoi, että Moskovan alueella tilanne koheni, sillä siellä tarjonta ja kysyntä ovat melko hyvin tasapainossa. Pietarissa on puolestaan selvää asuntojen ylituotantoa kysyntään nähden. Asuminen Venäjä -toimialan johtaja Teemu Helppolainen arvioi, että markkinatilanteen tasapainottumiseen Pietarissa menee vielä ainakin 1–2 vuotta.

Kuluvan vuoden heikko asuntomyynti Venäjällä on myös viivästyttänyt yhtiön pääoman vapautusohjelmaa. Yhtiön tavoitteena on ollut vapauttaa pääomia itänaapurissa 6 miljardin ruplan edestä vuoden 2018 loppuun mennessä. Tästä 60–80 prosenttia on tarkoitus tulla asuntojen myynnistä ja loput tonttien myynnistä. Yhtiön pääomasta Venäjällä noin 40 prosenttia oli kesäkuun lopussa sitoutunut kehnon markkinatilanteen Pietariin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT:n asuntojen kuluttajamyynti Suomessa reippaassa kasvussa – Venäjällä tökkii yhä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat