Kokeile kuukausi maksutta

Länsimetro ei avaudu tällä viikolla – metroyhtiö korjaa vielä puutteita

Länsimetro ei avaudu matkustajaliikenteelle vielä tällä viikolla, vaikka käyttöönotossa on tapahtunut edistystä.

Matinkylän metroasema. Kuva: Anne Kurki

Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL) kertoo tiedotteessaan, että tällä viikolla Länsimetro oy korjaa vielä sen tehtäväksi listattuja puutteita.

Kaksi muuta HKL:n asettamaa kriteeriä on jo melko lailla saavutettu. Viikko sitten tiistaina täyttyi ehto, jonka mukaan HKL on pystynyt käyttämään länsimetron järjestelmiä häiriöttömästi 14 vuorokautta yhteen menoon.

Kolmen päivän onnistuneista ja aikataulussaan pysyneistä koeajoista on kasassa jo kaksi.

”Kolmesta matkustajaliikenteen kriteeristä kaikissa on tapahtunut edistystä, ja ollaan jo hyvin lähellä niiden täyttymistä”, sanoo HKL:n toimitusjohtaja Ville Lehmuskoski.

Mitään takapakkia tai epämiellyttäviä yllätyksiä ei Lehmuskosken mukaan ole viime viikkoina ilmennyt.

HKL on lisännyt koeajoliikenteeseen yhden metrojunan lisää, jotta se pystyy parantamaan liikenteen täsmällisyyttä pienten myöhästymisten varalta.

Metrossa otetaan käyttöön uusi aikataulu maanantaina 6. marraskuuta. Matkustajille uusi aikataulu näkyy yksittäisten lähtöaikojen muutoksena, mutta metron liikennöintiaikoihin, matka-aikoihin, vuoroväleihin tai vuorovälien voimassaoloaikoihin ei ole tulossa muutoksia.

Edit: Korjattu aikamääreet 6.11.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Länsimetro ei avaudu tällä viikolla – metroyhtiö korjaa vielä puutteita”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat