Infra Rakentaminen Rakennuslehti Yksi kommentti

Raaseporin turmaristeys suljetaan toistaiseksi

Liikennevirasto sulkee toistaiseksi Raaseporin tasoristeyksen, jossa tapahtui lokakuun lopussa neljän hengen vaatinut tasoristeysonnettomuus.

Liikenneviraston mukaan tasoristeyksen käyttö aiheuttaa välittömän vaaran tieliikenteen turvallisuudelle.

Radan ylittävän Leksvallintien sulkevat järjestelyt Skogsbyn tasoristeyksen kohdalla toteutetaan Liikenneviraston kustannuksella. Leksvallintien on Raaseporin kaupungin ylläpitämä yksityistie.

Liikennevirasto käynnistää lisäksi suunnittelun radan ylittävien liikenneyhteyksien pysyvästä järjestämisestä Leksvall-Skogsby -alueella.

”Päätös tasoristeyksen sulkemisesta tehtiin heti torstaiaamuna sen jälkeen, kun Onnettomuustutkintakeskus oli edellisenä päivänä tehnyt Liikenteen turvallisuusvirastolle ja Liikennevirastolle onnettomuusuhkailmoituksen Raaseporin Skogbyn tasoristeyksestä”, kertoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

”Tämä oli Raaseporissa tapahtuneen, neljän ihmisen kuolemaan johtaneen onnettomuuden jälkeen yksi ensimmäisistä toimista tasoristeysturvallisuuden lisäämiseksi. Lisätoimenpiteitä on tulossa, ja kerromme niistä pian”, ministeri Berner sanoo Liikenneviraston tiedotteessa.

Keskustelu artikkelista: 1 kommentti

  • oikotie vaaraan

    Kyseessä on siis ilmeisesti ollut ylimääräinen ”oikotie”, ei mikään välttämätön tai ainoa yhteys radan taakse?

    Vastaa

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia