Pyhännän Rakennustuotteen toimitusjohtaja vaihtui

Toimitusjohtaja Markku Koivuniemi irtisanoutui joulukuussa henkilökohtaisista syistä.

Kirjoittaja(t) Maria Huusko

Toimitusjohtajan virkaa tekee tällä hetkellä Ilkka Sydänmetsä, joka on toiminut muun muassa samaan konserniin kuuluvan PRT-Wood oy:n toimitusjohtajana. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy myöhemmin.

Pyhännän Rakennustuote on entinen Jokeri-talot oy, jonka toiminta ajettiin alas vuoden 2013 lopussa. Vuonna 2014 alettiin rakentaa uutta liiketoimintaa Pyhännän Rakennustuotteen nimissä.

Yritys valmistaa puuelementti- ja massiivipuuratkaisuja toimisto-, asuin-, liike-, varasto-, maatalous-, teollisuus- sekä hoiva- ja kokoontumisrakennusten toteuttamiseen. Yritys on osa PRT-Forest –konsernia, johon kuuluvat myös Jukkatalo, Lappli-talot, Kontiotuote, Mellano, Piklas sekä PRT-Wood.

Koivuniemi ehti toimia yrityksen vetäjänä neljä vuotta. Tänä aikana yritys muun muassa toi markkinoille puukerrostalokonseptin ja osti Stora Ensolta Hartolan tilaelementtitehtaan vuonna 2016.

Takana on useita tappiollisia vuosia

Koko PRT-Forest -konsernin vuoden 2016 liikevaihto oli 123,7 miljoonaa euroa ja tulos 6,6 miljoonaa euroa pakkasella.

Pyhännän Rakennustuotteen osuus konsernin vuoden 2016 liikevaihdosta oli 7 prosenttia, eli noin 9,8 miljoonaa euroa. Liikevoittoprosentti oli reilusti negatiivinen, 18,9 prosenttia.

Ilkka Sydänmetsän mukaan Pyhännän Rakennustuotteen vuoden 2016 tulosta ovat painaneet Hartolan tehtaan ylösajosta aiheutuneet ylimääräiset kustannukset.

”PRT-Forest -konsernin tulosta painoivat edellä mainitun lisäksi sahateollisuuden tappiot ja alaskirjaukset. Konsernin tase on kuitenkin erittäin vahva ja omavaraisuusaste vuoden 2016 lopussa oli yli 60 prosenttia”, Sydänmetsä sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pyhännän Rakennustuotteen toimitusjohtaja vaihtui”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi