Kokeile kuukausi maksutta

Aalto-yliopisto selvittää vesihuollon tilaa ja rakennemuutosta

Vesihuoltoverkoston nykyinen korjaustahti ei ole riittävä. Tavoitteena on nyt löytää parhaat keinot tarvittavan rakennemuutoksen toteuttamiseen.

Vesihuoltoverkoston nykyinen korjaustahti ei ole riittävä. Tavoitteena on nyt löytää parhaat keinot tarvittavan rakennemuutoksen toteuttamiseen.

Helmikuussa käynnistyy valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoimintaan kuuluva hanke ”Vesihuollon tila ja rakennemuutos”. Hankkeen päätavoite on tarjota vesihuollon toimijoille työkalut vesihuoltoverkostojen kunnon ja saneeraustarpeen arviointiin sekä arvioida vesihuoltoalan rakennemuutoksen hyötyjä ja siihen tarvittavia ohjauskeinoja.

Hanketta koordinoi Aalto-yliopisto partnereinaan Ramboll, Tyrsky-Konsultointi ja Keypro.

”Suomen vesihuoltoverkoston kunto on heikkenemässä, koska nykyinen korjaustahti ei ole riittävä. Kaikilla vesihuoltolaitoksilla ei ole riittävää tietoa verkostonsa kunnosta eikä taloudellisia resursseja tarvittavien saneerausten tekemiseen”, kertoo hankkeen johtaja professori Riku Vahala.

Vesihuoltoalalle tarvitaan hänen mukaan rakennemuutos, jolla varmistettaisiin se, että kaikkialla on toimintavarma vesihuoltoverkosto ja että vesihuoltoon liittyvät riskit ovat hallinnassa.

”Hankkeen aikana hahmottelemme sitä, mitä tällainen rakennemuutos käytännössä tarkoittaisi ja miten se kannattaisi toteuttaa.”

Tuloksena syntyy kuvaus menetelmistä, jotka soveltuvat vesihuoltoverkoston kunnon arviointiin. Lisäksi määritetään toimintamalli, aikataulu ja kustannusarvio vesihuoltoverkostojen tilan selvittämiselle ja niitä koskevan tiedon ylläpidolle.

Hankkeessa tarkastellaan myös vesihuoltoalan rakennemuutoksen vaihtoehtoisia skenaarioita ja niiden vaikutuksia muun muassa talouteen ja ympäristöön sekä eritellään rakennemuutoksen potentiaalisimmat ohjauskeinot. Lopuksi hahmotellaan etenemispolku toivotun rakennemuutoksen saavuttamiseksi. Työ tehdään yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Aalto-yliopisto selvittää vesihuollon tilaa ja rakennemuutosta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat